Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Kariniemi-seura ei vastusta alueen ja Pikku-Vesijärven puiston kehittämistä

Toisin kuin ESS 25.2.2021 kirjoitti, Kariniemi-seura ei vastusta Kariniemen alueen ja Pikku-Vesijärven puiston kehittämistä.

Päinvastoin olemme todella iloisia, että kaupunki tekee arvokasta työtä alueen kehittämisen puolesta.

Kariniemi-seura on yli kolmenkymmenen vuoden ajan pyrkinyt kehittämään aluetta kaikkien lahtelaisten, vauvasta – vaariin, yhteisenä terveellisenä, turvallisena, viihtyisänä ja luontoarvoja kunnioittavana olohuoneena.

Saimme kaupungin tilaaman Pikku-Vesijärven suunnitelman tutustuttavaksi ja pidimme sitä lähtökohtaisesti erinomaisena. Muutamiin asioihin toki toivoisimme vielä perehdyttävän tarkemmin.

Suunnitelmaraporttiin on kirjattu hyvin alueen kehittämisen päätavoitteet: Puisto voidaan ylläpitää kunnossapitotoimin arvokkaana rakennettuna viheralueena ja kulttuuriympäristönä.

Tavoitteena on puiston alkuperäisen ilmeen säilyttäminen, puiston historian tunnetuksi tekeminen, kehittäminen virkistyksen ja kulttuurin areenana, luonnon monimuotoisuuden edistäminen sekä asukkaiden ja muiden toimijoiden vuorovaikutuksen ja osallisuuden kehittäminen.

Keräämme Kariniemi-seuran vuosittaisten kevätsiivousten yhteydessä luonnosta suuret määrät wc-paperia.

Mielestämme suunnittelun lähtökohtana tulisi olla jo olemassa olevan toiminnan ja rakennelmien kehittäminen. Toivomme puistoon rakennetun kesäteatterin/laululavan kehittämistä.

Inspiksen kahviorakennus tulisi uudistaa ja sen yhteyteen rakentaa yleisö wc:t.

Nyt keräämme Kariniemi Seuran vuosittaisten kevätsiivousten yhteydessä luonnosta suuret määrät wc-paperia.

Kahviosta voisi lainata erilaisia liikuntatarvikkeita esim. puujalkoja ”höntsäliikuntaan.”

Suunnittelussa pitää ottaa huomioon myös alueella liikkuvat eri-ikäiset ihmiset. Esimerkiksi lahtelainen Pro Puu voisi valmistaa samanlaisia penkkejä kuin Kariniemen mäellä.

Niillä voi levähtää ja kuunnella luonnon ääniä ja nauttia kauniista istutuksista. Esitimme, samoin kuin Inspis, piknik-alueen rakentamista. Paikallista Pro Puuta voisi pyytää suunnittelemaan myös lasten leikkipuistoa.

Suunnitelmaluonnoksessa on erittäin paljon hyvää. Sub-lautavuokraamon ympärille voi lisätä erilaisia kuntoilulaitteita. Suuret laiturit houkuttelevat ihmisiä istumaan veden äärelle.

Suunnitelma sisältää myös Kariniemen mäen graniittiportaiden kunnostuksen.

Portaiden yläpään maisemoinnissa tulisi palauttaa näkymä kaupungintalolle (vanhoissa Lahden valokuvissa tämä on nähtävissä).

Pikku-Vesijärven puisto ja Kariniemenmäki tarjoavat ihanteellisen paikan luonnossa hiljentymiseen ja luonnon monimuotoisuuteen tutustumiseen.

Kariniemen mäen läpi kulkee Lehmusreitti (tämähän kiertää Lahden keskustan ympäri) ja siellä on Puu-Arboretum, jota kehitämme yhdessä kaupungin kanssa.

Toivomme, että kaupunkilaisten yhteisessä puistossa viihtyvät kaikki isot ja pienet kaupunkilaiset vieraineen kuten ympäristöpääkaupunkivuoden valoviikon aikana.

Pirjo Varumo,

Kariniemi Seura ry

Kesäteatteri Pikku-Veskun suunnitelmaan

Lahden laduissa riittää kerrottavaa turisteille, mutta olisipa vielä näköalakahvila ja talvisin valotaidetta

Vai että ympärivuorokautinen liikuntakeidas Pikku-Veskun puistoon. Nyt kyllä ylikunnon vaara uhkaa lahtelaisia.