Ehdokkaalta: Hyvinvointia, elinvoimaa ja kilpailukykyä koulutuksella

Pentti Rauhala

Sote-uudistuksen vuoksi kunnan tehtävät painottuvat tulevaisuudessa entistä enemmän ympäristöön, elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämiseen, koulutukseen, sivistykseen, kulttuuriin ja vapaa-aikatoimintaan, kuten urheiluun.

Lahti on ollut vuodesta 1992 lähtien korkeakoulukaupunki nykyisin LAB-ammattikorkeakoulun osana toimivan Lahden ammattikorkeakoulun myötä, viime vaiheessa myös yliopistokaupunki. Uusimaa imee työmarkkinoilleen noin puolet kaikista Suomessa yliopistotutkinnon suorittavista. Ammattikorkeakoulutetuista 60 prosenttia sijoittuu työhön omaan maakuntaan eli ammattikorkeakoulu on merkittävämpi alueellinen työllistäjä.

Lahden sijainti tarjoaa Tampereeseen tai Turkuun verrattuna edun korkeakoulutettujen pito- ja vetovoiman suhteen. Lahti on pääkaupunkiseutua viihtyisämpi ja halvempi asuinpaikka, josta käsin työssäkäynti pääkaupunkiseudulla on helppoa.

Kaupunki voi kaavoittaa asuinalueita radan ja muiden liikenneväylien läheisyyteen. Se voi huolehtia pysäköintialueista matkakeskuksessa ja hyvistä julkisen liikenteen yhteyksistä matkakeskukseen.

Edelleen tarvitaan myös muuta ammattikoulutusta. Toivottavasti uusi oppivelvollisuuslaki pystyy varmistamaan sen, että kaikki saavat ammatillisen tutkinnon. Ammatilliselle koulutukselle on sälytetty vaativa tehtävä. Sen tulee varmistaa huippuosaaminen työelämässä. Samalla se kantaa suuren vastuun syrjäytymisen ehkäisemisestä.

Oppivelvollisuuslaki tuo uusia velvoitteita kunnille, koska kotikunnan on varmistettava opiskelijan keskeyttäessä opintonsa hänelle jatkopaikka. Tässä tehtävässä tulee ottaa huomioon myös työvoittoisen oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet eli nuorelle pitää pystyä tarjoamaan hänen kiinnostustaan ja taipumuksiaan vastaava tapa saattaa tutkinto loppuun. Oppivelvollisuuslain edellyttämä oppimateriaalien ja työvälineiden maksuttomuus tulee haasteeksi myös lukioissa luvatusta valtion lisäresurssista huolimatta.

kuntavaaliehdokas (kesk.), Lahti

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.