Ehdokkaalta: Vieraslajien torjunta on ympäristöteko

Riitta Lonka

”Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (1709/2015) tuli voimaan 1.1.2016. Lain tarkoituksena on haitallisten lajien tuonnin ja leviämisen estäminen. Laissa säädetään myös toimenpiteistä vieraslajeista aiheutuvien haittojen vahingollisten vaikutusten ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.” Teksti on lainattu Orimattilan kaupungin kotisivuilta.

Koulutuskeskus Salpauksen opiskelija Siru Taavila Karkkulasta teki kaupungille haitallisten vieraslajien kartoituksen Orimattilan kaupungin puistojen osalta. Kartoituksessa esitellään kuvin ja sanoin vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen ja käsittely.

Suunnittelu- ja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen kaupungilta kertoi, että oppaan teksti tarkistetaan ja päivitetään. Saamme sen sitten käyttöömme.

Opas on itselleni tervetullut, koska haluan tonttini osalta poistaa näitä vieraslajeja. Ainakin kurtturuusun ja lupiinin vähentämiseen pääsen ensi kesänä ja hävitän ne sitten ohjeiden mukaan.

Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 ja sen teeman ympärille Päijät-Hämeen kunnat ovat tehneet ja suunnitellet ympäristötekoja, jotka aivan varmasti vaikuttavat asukasviihtyvyyteen. Teemavuosi on nyt vasta alussa ja tämä vieraslajiopas on mielestäni yksi Orimattilan pieni, mutta kuitenkin suuri teko. Toivon, että innostumme haitallisten vieraslajien hävittämisestä.

Kuntavaaliehdokas (kesk.), Orimattila.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut