Ehdokkaalta: Valtuustoon tarvitaan hyviä keskustelijoita

Reijo Kantoluoto

Hyvät päätökset edellyttävät hyvää keskustelua. Varmaankin kaikki tiedämme, minkälaista on hyvä keskustelu. Se vain joskus tahtoo unohtua.

Hyvässä keskustelussa arvostetaan ja kuunnellaan toisia. Annetaan tilaa erilaisille mielipiteille ja parhaimmillaan jopa opitaan jotain uutta. Hyvän keskustelun pohjalta on helpompi tehdä hyviä päätöksiä.

Ihmiset, jotka osaavat keskustella sivistyneesti, osaavat usein muutenkin käyttäytyä hyvin. Hyvin käyttäytyvä ihminen arvostaa toisia ihmisiä, välttää pahan puhumista, ei juonittele selän takana ja sitoutuu yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin.

Vastuunsa tunteva ja rehellinen päätöksentekijä kykenee perustelemaan myös epäsuositut, mutta välttämättömät ratkaisut.

Demokratia on tapa olla sivistyneesti eri mieltä. Sen avulla voidaan sovittaa väkivallattomasti yhteen erilaiset arvomaailmat ja näkemykset. Demokratia on sitoutumista yhteisiin pelisääntöihin ja niiden johdonmukaiseen soveltamiseen silloinkin, kun se on oman edun kannalta epäsuotuisaa.

Kohta on taas aika valita päätöksentekijät seuraavalle valtuustokaudelle. Keskusteltavaksi ja päätettäväksi tulee taas paljon meille kaikille tärkeitä asioita. Lahden tulevaisuus riippuu sinusta. Sinulla on valta ja vastuu valita ketkä rakentavat kaupunkia ja vievät eteenpäin sinulle tärkeitä asioita. Kun äänestät, niin äänestä henkilöä, joka rakentaa, ei hajota.

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut