Lukijalta: Kertokaa, kuinka kallis on yhden nuoren miehen elämä?

Jukka Hintikka

Nuoret miehet tulevat mieleen, kun aletaan puhua syrjäytymisestä ja työelämästä putoamisesta. Mitä ongelmalle voi tehdä? Nuori mies ei itse tule tarjoamaan vastauksia hakeutumalla terveydenhuoltoon, ellei ole pakko. Yksi pakko heillä on. Kutsuntatarkastukset.

Ohjeistukset suosittavat laaja-alaista terveystilan arviota. Miksi niin ei tehtäisi? Asepalveluksesta tulee turvallisempaa kaikille ja ongelmissa painiva yksilö voi saada apua ja pukkauksen takaisin yhteiskunnan rytmiin.

Kallistahan se on maksattaa kenen tahansa kotiinsa sulkeutuvan elämä? Ja kalliimpaa lienee se, kun hän ei ole tuottamassa mitään valtiolle tai kunnalle.

Harjun terveys harkitsee asevelvollisten tarkastusten muuttamista liukuhihnatyöksi: 15 minuuttia hoitajalle ja perään 15 minuuttia lääkärille. Ehditään sanomaan terve, mutta enempää ei kannata sanoa, ettei tarvitse miettiä, onko tällä ihmisellä elämässä kaikki hyvin.

Aikaisemmin nämä vain pakosta tarkastukseen raahautuneet tapasivat rauhassa hoitajaa ja rauhassa lääkäriä. Keskusteltiin, tutkittiin ja tunnistettiin riskissä olevia ja yritettiin saada heitä avun piiriin. Että mahdollisimman harva putoaisi syrjään.

Opiskeluterveydenhuollon työntekijät ilmaisivat huolensa, että tämä muutos sattuu erityisesti vaikeuksissa oleviin nuoriin. Kuulemma 15+15 minuuttia on täysin riittävä, koska onhan suurin osa täysin terveitä.

Kutsuntatarkastus saattaa olla viimeinen kontakti ennen linnoittautumista kotiin ja häviämistä maan alle.

Nyt ei kuitenkaan puhuttukaan niistä tavallisista, terveistä ja hyvävointisista. Puhuttiin heistä, joiden opiskelut ovat keskeytyneet. Heistä, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa. Heistä, joille kutsuntatarkastus saattaa olla viimeinen kontakti ennen linnoittautumista kotiin ja häviämistä maan alle. Kuulemma 15+15min on täysin riittävä.

Kertokaa, kuinka kallis on yhden nuoren miehen elämä? Euroissa. Uskon, että jo muutama pudokas tulee kaikille kalliiksi.

Ehditään sanomaan terve, mutta enempää ei kannata sanoa, ettei tarvitse miettiä, onko tällä ihmisellä elämässä kaikki hyvin.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut