Hanna Myyrän Esalainen: Salaliittoteoriat jylläävät rokotekeskusteluissa

Hanna Myyrä

Suomessa on turhaa taivastella sitä, miten moni yhdysvaltalainen uskoo vaalien sabotointiin ja muihin salaliittoteorioihin. Meillä riittää samanlaisia tyyppejä runsaasti omastakin takaa.

Ei tarvitse kuin vilkaista eri medioiden verkkokeskusteluja, kun osuu eteen monia sellaisia, joiden mielestä lähestulkoon kaiken voi palauttaa esimerkiksi pääministerin tekemisiin tai lääketeollisuuden suureen salaliittoon.

On tietysti aina hyvä käyttää lähdekritiikkiä eikä kaikkea tarvitse niellä purematta. Jos on kuitenkin sitä mieltä, että joka paikassa lymyilee jokin valtaa pitävien suuri salaliitto, jota niin kutsuttu valtamedia aktiivisesti tukee, kannattaa ehkä myös miettiä, miten se edes olisi mahdollista yhteiskunnassa, jossa laki säätelee tehokkaasti yhteiskunnan toimintaa. Luulo ei ole tiedon väärti edelleenkään.

Voi vain ihmetellä, mistä lähes kaiken epäilijät argumenttiensa faktat ammentavat. Monelle tuntuukin riittävän perusteluksi se, että joku on näin joskus jossakin sanonut. Sitä he eivät epäile.

Esimerkiksi koronarokotetestaukset, joita tehtiin kymmenille tuhansille, saatetaan vetää kölin ali sen vuoksi, että rokotteilla on myös haittavaikutuksensa. Ennen rokotteiden hyväksymistä valvontaelimet kuitenkin tarkastavat tulokset ja punnitsevat haitat ja hyödyt.

Tieteellisen tutkimuksen perusperiaatteisiin kuuluu toistettavuus ja omien aukkojen, ristiriitaisuuksien ja epävarmuuksien tekeminen avoimeksi. Tieteelliset tutkimukset eivät julista sataprosenttista varmuutta.

Sentapaisiin väitteisiin törmää pikemminkin epätieteellisissä perusteluissa. Erilaiset kristallivalojen heiluttajat väittävät paljon useammin hoitonsa tehoavan aina ja tapausmääräksi riittää kymmenien tuhansien sijasta muutama ihminen.

Toivon, ettei kukaan ainakaan maksa hoidosta, jonka tuloksia ei ole todennettu tieteellisesti. Jos koronatauti olisi voitettavissa jollakin muulla, yhtä hyvin tutkitulla konstilla, sitä varmasti käytettäisiin.

Rokotevalmistajat ovat kertoneet rokotteiden tehosta eikä sataprosenttista tehoa ole luvannut yksikään. Suomessa Fimea julkistaa välittömästi rokotteeseen mahdollisesti liittyneet haittavaikutukset. Niitä ei siten salata ja tieto on kaikkien saatavilla.

Rokotteilla on täysin kiistattomasti saatu hallintaan monia vaarallisia tartuntatauteja. Suuri toive on nyt siinä, että koronarokotteella pystymme elämään melko normaalisti.

Totta kai jokaisella on oikeus punnita haitat ja hyödyt omalla kohdallaan. Sama koskee kaikkea muuta lääkkeiden käyttöä. Esimerkiksi syöpälääkkeillä on monia haittavaikutuksia, mutta niiden avulla syövät saadaan usein parannettua tai ainakin niiden etenemistä jarrutettua. Hyödyt voittavat.

Nostan hattua niille keskustelijoille, jotka jaksavat yleisissä keskusteluissa puuttua perättömiin väitteisiin, salaliittoteorioihin ja muuhun potaskaan. On hienoa, että jaksatte esittää kysymyksiä ja väittää vastaan. Työnne menee näiden salaliittolaisten kohdalla todennäköisesti hukkaan, mutta osoittaa, että tosiasioilla on vielä puolustajansa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut