Ehdokkaalta: Vähemmistö antaa esimerkin – jos Lahti olisi suomenruotsalainen, fudis-stadioni olisi Uefa-kelpoinen, Vesijärvi sisämeren veroinen viihdekeskus

Esa Karvinen

Suomenruotsalaisuudessa on muitakin kuin toimittaja Ilkka Kuosmasen Esalainen-kolumnissaan mainitsemia piirteitä (ESS 17.2), joita on syytä tarkastella esimerkiksi siitä näkökulmasta, mitä on opittavissa. Varsinkin Lahdessa olisi syytä tarkastella itsensä arvottamista.

Glyn Moodyn kirjassa Kapinakoodi kerrotaan hyvä esimerkki. Linus Torvaldsin opiskeluystävä Lars Wirzenius vertasi suomenruotsalaista osakuntaa Helsingin yliopistossa ankkalammikkoon. Lahti on maakunnan pääkaupunki, reuna-alueet tyhjenevät, puhelinlangat soittavat tuulessa kansallislaulua monella rajakylällä. Itäisellä Uudellamaalla Myrskylän keskustassa on kolme avoinna olevaa pankkia ja kaksi supermarkettia hehtaarin kokoisella keskustapläntillä, elämä rullaa kuin Solsidanissa ikään. Tähän pystyy Ankkalammikko!

Jos Lahti olisi suomenruotsalainen, fudis-stadioni olisi Uefa-kelpoinen, Vesijärvi olisi vähintään sisämeren veroinen viihdekeskus. Satama on laivoineen ja kesäohjelmineen normaalina aikana aika lähellä sitä, jota Lahti voisi olla koko kaupunkina.

Lahden tulisi arvostaa radanvarsikaupunkina omaa asemaansa, satsata siihen ja pitää siitä hyvää huolta. Tällä hetkellä ihan käsittämättömästi tietojeni mukaan kaupunki kiistelee liikenneviraston kanssa siitä, miten pitäisi opastaa ja kuuluuko se kaupungille vai liikennevirastolle?

Maahanmuuttajat oppivat suomenruotsalaisilla alueilla muutamassa kuukaudessa ruotsinkielen, ”diskuteeraaminen” on tehokasta.

Kaupunki on asukkaidensa summa, kaupunki ei tule koskaan valmiiksi ja se kehittyy ympäristöineen ja asukkaineen kaiken aikaa. Lahdessa on aloitettu hienosti osallistava budjetointi ja aito asukkaiden kuunteleminen. Lahden monikulttuuristumista ei pysty pysäyttämään, siitä pitävät huolen paikallispolitiikkaa suuremmat pallonliikkeet.

Asukasdemokratia ja keskusteleva ajattelutapa on paras tapa saada aikaan kaikkia miellyttäviä tuloksia.

Asukasdemokratia ja keskusteleva ajattelutapa on paras tapa saada aikaan kaikkia miellyttäviä tuloksia. Haasteita riittää ja muutokset ajattelussa ottavat aikansa. Lahti on kuitenkin hyvä esimerkki kaupungista, joka on onnistunut nousemaan suurista yhteiskunnan ja maailmankin mullistuksista huolimatta merkittävään asemaan maakuntapääkaupunkien sarjassa.

Puoluepolitisoitunut asemasota on halvaannuttanut paljon asioita, nyt on aika muuttaa tämä kehitys ja alkaa kehittää kaupunkia asukkaidensa parhaaksi. Palautetaan paikallinen päätöksenteko kaupungille ja sen tärkeimmille ihmisille, eli meille tavallisille Lahtelaisille.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (AsLa).

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.