Lukijalta: Saksala–Kerinkallio–Liipolan ladut vuodesta toiseen huonolla hoidolla

Aarre Rantala

Onko tarkoitus tappaa nuorten, aikuisten ja eläkeläisten talviliikunta Saksalan, Kerinkallion ja Liipolan alueella?

Arvaa harmittiko, niin kuin vanhassa laulussa, kun alueella vuodesta toiseen hiihtoladut ovat olleet viikkokausia hoitamatta. Olen hiihdellyt näitä latuja tänäkin vuonna lähes päivittäin, ja toistuvasti saa latua avata neitseelliseen lumeen.

Toisaalta olisi hienoa edes muutaman kerran vuodessa saada hiihtää tampparilla avattua latua, sellaista kuin Salppurin alueella, mutta ei.

Tänään päivällä pikkuisen jo alkoi niin sanotusti ahistaa, kun pari viikkoa on tarvottu avaamattomalla ladulla, ja tänään aamupäivällä lunta oli tullut jo yli 20 senttiä edellisen, yli kahden viikon takaisen tampparin käynnin jälkeen.

Ihan on turha kaupungin info-palautteessa kertoa, että nyt tuli niin paljon lunta, ettei joka paikkaan ole tampparit ehtineet. Lahden kaupunki ilmoittaa, että 180 kilometriä hoidettuja latuja? Millä aikavälillä?

Sanotaan, ettei tamppari ehdi joka paikkaan, ei edes kahden viikon välein. Tämä ei mene minun jakeluuni, koska Lahden kaupungilla tai alihankkijoilla on useampi kuin yksi tamppari ja yhdelläkin latukoneella tämä 180 kilometrin latuverkko hoituu kävelyvauhdilla 40 työtunnissa! No muutama tunti lisää siirtymiin on ok.

Surettivat Liipolan koululaiset ja opettajat, jotka sinnikkäästi harjoittelivat umpihangessa tänäänkin.

Olisi meidän latujen käyttäjien mielenkiintoista tietää, miten Lahden kaupunki on priorisoinut ja arvottanut asuinalueiden latujen kunnossapidon, sillä syy ei varmasti ole latumestarin eikä henkilöstön vaan kunnossapitoon määriteltyjen määrärahojen.

Surettivat Liipolan koululaiset ja opettajat, jotka sinnikkäästi harjoittelivat umpihangessa tänäänkin ja monena muuna päivänä. Hatunnosto heille sinnikkyydestä umpihankihiihdossa.

Samoin hatunnosto monille eläkeläisille, jotka tuskailevat olemattomilla latupohjilla terveytensä eteen peläten kaatumisia ja lonkkamurtumia. Eihän sen näin pitäisi olla, kun on vielä korona-aika ja kannustetaan ulkoilemaan.

Enkä ymmärrä "viisaita" kommentteja ja kehotuksia mennä hiihtämään Salppurille. Reippailen eteenpäin!

Kirjoittaja on eläkeläinen ja kuntoilija Lahden Saksalasta.

Kommentoi