Lukijalta: Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvoa ei tule alentaa Lahdessa – lain mukaan palvelusetelin arvon tulee olla kohtuullinen

Aino Närkki

Palvelusetelilain mukaan palvelusetelin arvon tulee olla kohtuullinen (7 §). Kohtuullisuutta arvioidaan esimerkiksi vertaamalla palvelusetelin arvoa kunnan oman tuotannon kustannuksiin.

Lahden varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvo (830 euroa) on selkeästi alempi kuin kaupungin oman päivähoitopaikan nettokustannus. Sivistyslautakunnan käsittelyyn 23.2.2021 tuleva esitys palvelusetelin arvon alentamisesta viidellä eurolla ja alle kolmevuotiaiden kertoimen pienentämisestä 1,75:stä 1,70:ään on palvelusetelilain vastainen ja lapsiperheitä eriarvoistava.

Sanna Marinin (sd.) hallitus palautti 1.8.2020 subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Kuntalaisen oikeus on siis toteutettava määrärahoista riippumatta. Järjestäminen voi tapahtua joko kunnan omana toimintana, ostopalveluna tai palvelusetelillä.

Lisäksi hallitus esitti ja eduskunta päätti syksyllä 2020 kunnan varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajojen alentamisesta 1.8.2021 lähtien 31 prosentilla. Vastaavat maksualennukset tulee kompensoida yksityisille tuottajille palvelusetelin arvossa. Parhaillaan käsitellään eduskunnassa lakiesitystä, joka tulee toteutuessaan tiukentamaan ryhmäkokomääräysten tulkintaa ja edellyttää varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäystä.

Lahdessa varhaiskasvatuksen palvelusetelin hintaan esitetään nipistyksiä

Uudet määräykset lisäävät merkittävästi varhaiskasvatuksen tuottamisen kustannuksia sekä julkisilla että yksityisillä toimijoilla. Kunta ei voi olettaa, että palvelusetelillä tapahtuvan varhaiskasvatuksen tuotantokustannukset olisivat alhaisemmat kuin kunnan omat tuotantokustannukset.

Päinvastoin: kunnan on varmistettava, että kunnan määräämillä reunaehdoilla on tosiasiallinen mahdollisuus tuottaa vaatimusten mukaista palvelua sekä laadullisesti että sisällöllisesti. Lisäksi Lahdessa käyttöön otettu kattohinnoittelu kaventaa tuottajien normaalia mahdollisuutta hinnoitella tuotteensa vapaasti.

Ei voi olettaa, että palvelusetelillä tapahtuvan palvelun tuotantokustannukset olisivat alemmat kuin kunnan omat kulut.

Lahti otti palvelusetelin käyttöön 1.6.2018, ja se myönnetään hakemuksen perusteella 0–5-vuotiaille lapsille. Tarkoituksena on, että palvelusetelissä toteutuisi perheiden tasavertainen mahdollisuus valita tuottajansa.

Tämä riippuu keskeisesti kunnan päättämästä palvelusetelin arvosta. Jos arvo on liian alhainen, ei vähävaraisemmilla perheillä ole aitoa valinnanmahdollisuutta. Koska Lahdessa on käytössä kattohinta, johtaa liian alhainen palvelusetelin arvo varsinkin pienten yritysten ja järjestöjen kohdalla nopeasti siihen, että palvelun tarjoaminen käy mahdottomaksi.

Kuntalaisten luottamus kuntaa kohtaan punnitaan sillä, millaisia päätöksiä lautakunnat ja muut päättävät elimet tekevät. Jos lautakunta heikentää kuntalaiselle jo myönnettyä etuutta alentamalla sen arvoa tai muuttamalla ehtoja, on lautakunta pettänyt kuntalaisten luottamuksen ja kaventanut subjektiivisen oikeuden toteutumista.

Lakimuutoksista aiheutuvat kustannusten lisäykset korvataan kunnille valtion varoista. Myös Lahden kaupunki on saanut nämä valtion tuet, ja ne tulisi osoittaa osaltaan palvelusetelin arvoon vastaavilla korotuksilla. Esittämällä määrärahasäästöjä palveluseteliin kaupunki pönkittää omaa palveluaan palveluseteliperheiden kustannuksella.

Myös kunnan oman toiminnan kustannukset nousevat vastaavalla tavalla, ja ne kompensoidaan verovaroista, joita palveluseteliperheet, kuten kaikki muutkin, maksavat.

Kirjoittaja on Hyvinvointiala Hali ry:n johtava elinkeinoasiantuntija.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut