Ehdokkaalta: Lahti nousuun tukemalla yrittäjyyttä uusin keinoin

Markku Kamula

Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Ympäristöpääkaupunkivuotta toteuttava Kestävä Lahti -säätiö rahoittaa tänä vuonna erilaisia vihreitä projekteja 1,5 miljoonalla eurolla (ESS 12.2.2021). Koulutustarjonta AMK- ja yliopistotasolla paranee ja kansainvälistyy (esim. ESS 18.10.2020).

Ympäristöpääkaupungin ja koulutuksen noste pitää hyödyntää täysimääräisesti, myönteistä kierrettä pitää ruokkia. Tässä meillä lahtelaisilla on paikka tehdä ihmeitä.

Lahtea on vaivannut erityisen pitkään korkea rakenteellinen työttömyys. Teollisia työpaikkoja katoaa, ikääntyvä väestö työllistyy heikosti.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan uusia keinoja, uusia yrityksiä, uudenlaisia tuotteita, uudenlaisia palveluita, uudenlaista rahoitusta. Muuten täällä korkean koulutuksen hankkinut porukka muuttaa opintojen päätyttyä pois ja Lahti Green City -pokaali jää pölyttymään kaupungintalon kaapin päälle.

Esitän jalostettavaksi kahta ratkaisua: LAB-ammattikorkeakoulussa ja LUT-yliopistossa käynnistetään tutkinto-opiskelijoiden yrittäjäkoulutus, Lahti Y-kampus. Koulutus olisi melko laaja, esimerkiksi 20–30 opintopistettä. Opiskelija tai opiskelijaryhmä voisi perustaa yrityksen osana tutkintoaan.

Perustetaan Lahti Startup Yritysrahasto. Rahastoon kerätään Lahden ja lähiympäristön yrityksiltä, yrittäjiltä ja koko alueen asukkailta useamman miljoonana pääoma. Rahaa hankitaan myös Tesiltä (Suomen Teollisuussijoitus) ja kunnilta.

Rahaston tehtävä on tukea tänne sijoittuvia innovatiivisia yrityksiä, jotka hyödyntävät alueen osaamista, työvoimaa ja raaka-aineita.

Yhteensä tavoitellaan noin kymmenen miljoonan euron rahastoa. Sen päätehtävänä on auttaa alkuun ja tukea kasvuun tänne sijoittuvia innovatiivisia yrityksiä, jotka hyödyntävät alueen osaamista, työvoimaa ja raaka-aineita. Pääpaino olisi kestävässä teknologiassa ja kiertotaloudessa.

Näillä toimilla uskoisin Lahdessa annettavan koulutuksen ja tileillä makaavan laiskan rahan hyödyttävän koko maakunnan työllisyyttä, taloutta ja vetovoimaa.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (kesk.) Lahdesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.