Ehdokkaalta: Pyöräily ei ole vastaus liikenteen ongelmiin, se on harvojen hyvä tapa taittaa matkaa

Mikael Seppälä

13.1. pidettiin tilaisuus, jossa kuultiin kaupunkilaisia Mannerheiminkadun muuttamisesta kaupunkibulevardiksi. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään säännöllisesti, ja on ehdottoman hienoa, että tällaisia järjestetään ja saadaan asukkaiden ääni kuulumaan päätöksissä!

Lahteenkin on pesiytynyt ihmeellinen pyörävimma, varmaan tullut tuolta etelästä, Helsingistä. Tietenkin on tavoiteltavaa, että saadaan ihmiset liikkumaan arkiliikuntansa terveellisemmin ja samalla saadaan ilmastoasiaa kuntoon. Onko tässä kuitenkin menty vähän metsään?

Nyt esillä olevassa suunnitelmassa kasvatetaan pyöräliikennettä muuttamalla katuverkostoa sille edullisempaan suuntaan. Kuinka montaa liikkujaa, nykyistä tai potentiaalista tämä koskee? Annetaanko tilaa ahtaassa kaupunkiympäristössä liikennemuodolle, joka ei sitä tarvitse tai ole mikään ratkaisu liikenneongelmille eikä edes osaratkaisu ilmaston muutokselle. Mistään en ole löytynyt tutkimusta, jossa kerrotaan, kuinka paljon pyöräily lisääntyy, kun näin toimitaan.

Helsingissä lasketaan olevan noin 5 000 työmatkatalvipyöräilijää. Jos tämä mitoitetaan asukasluvulla Lahteen, päästään noin 1 000 talvella pyörällä säännöllisesti liikkuvaan ihmiseen. Jos tuo luku saadaan kasvamaan vaikka kaksinkertaisesti, ollaan jo 2 000 ihmisessä. Ei siis juuri muuta kokonaisuutta, sillä joka päivä Lahdessa liikkuu noin 50 000 työmatkalaista.

Lahti sijaitsee pohjoisessa. Meillä on hyviä pyöräilykelejä noin viisi kuukautta vuodesta, ja osan aikaa silloinkin sataa niin, ettei munamankelia voi käyttää. Juu, osataan pukeutua ja suojautua, mutta kun päämäärässä ei voi vaihtaa "normaaleihin" vaatteisiin.

Huomaako kukaan ironiaa Lahden touhussa. Pyöräilyä halutaan edistää, jotta hiilidioksidipäästöt alenevat. Jotta pyöräily on mahdollista talvella, edes jotenkin, joudutaan kunnossapitoon käyttämään kemikaalia, joka muodostaa hiilidioksidia. Kuulostaa kuuluisan peiton jatkamiselta. Toki Helsingissä lämmitetään jo pyöräteitä. Voi vain kysyä, paljonko tulee muita päästöjä tästä superkunnossapidosta. Näkyvätkö kaatumiset onnettomuustilastoissa sairaaloissa tai sairauspoissaoloina?

Kun täällä kerran talvi on, eikö olisi järkevämpää vaihtaa putkikameli suksiin.

Meillä on myös ikääntyvän väestön tuoma haaste. Miten onnistuu ikäihmisiltä pyöräily ja varsinkin talvipyöräily.

Pyöräily ei ole vastaus liikenteen ongelmiin, se on harvojen hyvä tapa taittaa matkaa, ja sellaisena se tulee pysymään. Rajalliset resurssit pitäisi käyttää tarkkaan ja kohdistaa niitä toiminta-alueille, joilta tulee parhaita hyötyjä.

Kun täällä kerran talvi on, eikö olisi järkevämpää vaihtaa putkikameli suksiin. Hiihdetään työpaikalle talvisin ja kesällä taas pyörällä, jos kerran työmatkaliikuntaa pitää lisätä.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (kok.) Lahdesta.

Kommentoi