Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Hanna Myyrän Esalainen Koronakriisin psyykkisiä seurauksia hoidetaan vielä pitkään – muiden väistelylläkin kielteiset puolensa

Olemme tänä vuonna oppineet ainakin sen, että etäisyyttä pitämällä voi välttää sekä vaarallisia että vain harmillisia virustartuntoja. Ihmisten karttelu on siten hyödyllistä tässä tilanteessa.

Monet psykologian asiantuntijat varoittelevat kuitenkin jo siitä, millaisia ongelmia pitkästä eristäytymisestä ja ihmisten väistelystä voi koitua meidän kunkin mielelle ja miten tämä meitä muuttaa.

Meillä hoidetaan yleensä ottaen hyvin fyysisiä sairauksia tai vammoja, kuten murtumia ja syöpiä, mutta niiden psyykkiset vaikutukset jäävät usein vähälle huomiolle. Jopa pienestä murtumasta voi jäädä pelkoja, jotka haittaavat elämää ja toipumista. Korona-ajan vaikutukset ovat kuitenkin paljon laajempia.

Brittiläinen laatulehti The Guardian kirjoitti joulukuussa koronapandemian ja sen vaatimien rajoitusten vaikutuksista psyykkeeseemme. Vaikka ymmärrämme järjellä, että satunnaisissa kohtaamisissa on järkevää vetäytyä taaksepäin turvavälin pitämiseksi, alitajuntamme tulkitsee sen herkästi torjunnaksi.

Jatkuva torjunnan kokemus alkaa syödä ihmisiä, kun he ovat kuuliaisesti kartelleet toisiaan melkein vuoden. Jotkut epäilemättä selviävät tilanteesta paremmin kuin toiset, mutta odotettavissa on paljon mielenterveyden ongelmia ja ne voivat purkautua sitten, kun rokotuksilla on saatu elämää normalisoitua.

Torjunnan kokemuksia karttuu kaikille myös etätyöelämässä. Ajatuksesta saa kiinni, jos vertaa etäpalaveria tavalliseen palaveriin, jossa kaikki istuvat samassa tilassa ja ovat toisiinsa katse- ja kuuloyhteydessä. Läsnäolijat nyökkäilevät, hymyilevät tai äännähtelevät, ja tilanne on vuorovaikutteinen.

Kun videoneuvottelussa yksi palaverin osanottajista puhuu, mutta kaikki muut tuijottavat ilmeettöminä valokuvina ohitse eivätkä osoita eleellä eivätkä äänteellä minkäänlaisia reaktioita, ei puhuja saa vastakaikua sanomalleen. Hän ei välttämättä tunne oloaan erityisen mukavaksi, ja tilanne voi tuntua painostavalta.

Tämä on arkea videopalavereissa, jossa kaikki ovat läsnä vain niminä ja valokuvina. Yhteisöllisyys rapautuu.

Toisaalta ihmiset tarvitsevat kosketusta ja se jää vähiin etenkin, jos ei elä perheessä ja parisuhteessa. Ystäviä tai omaisia ei voi halata eikä koskettaa, vaikka kosketus kuuluu ihmisten ja varmaan monien eläintenkin perustarpeisiin.

En ihmettele, että lemmikkejä hankittiin koronapandemian aluksi tavallista enemmän. Etätoimistokoiraa voi sentään halata vaikka kesken työpäivän.

Psykologian asiantuntijat ovat varoittaneet myös koronaan ja etenkin sen vakavaan muotoon sairastuneiden jälkioireista, posttraumaattisesta stressireaktiosta. Kun sairauden on onnistunut voittamaan, voi aluksi olla helpottunut olo pelastumisesta, mutta asian työstäminen voi jälkikäteen vaatia pitkän ajan.

Kun joskus olemme saaneet suurimman osan väestöstä rokotettua ja elämä alkaa normalisoitua, on jäljellä paljon psyykkistä jälkihoitoa. Eristäytyminen ja virusmuunnokset ahdistavat ja pelottavat jo nyt monia, joten työtä riittää pitkään.