Lukijalta: Keskitysleiriasiat ovat kipeitä – kunnioittakaamme kaikkien vainojen uhrien muistoa joka päivä

Liisa Korpela

Vietimme vainojen uhrien muistopäivää 27.1.2021. Tähän liittyen Etelä-Suomen Sanomissa oli kyseisen päivän numeron kulttuuriosiossa Ilkka Kuosmasen Näkökulma-kirjoitus otsikoituna "Vieläkö leiriltä A riittää myytävää?"

En pitänyt Kuosmasen otteesta asiaan. Koin sen pikkunäppäräksi ja kyyniseksi. Tosin hän huomauttaa lopussa: ”Älkää ymmärtäkö väärin: tietysti holokaustia on tärkeä muistaa.”

Hyvä lukija! Tunnetko sinä itse ketään natsi-Saksan toisen maailmansodan keskitysleirillä ollutta ja/tai sieltä hengissä selviytynyttä? Onko ehkä joku sukulaisesi ollut siellä? Entä tunnetko ketään Stalinin vanki- ja työleireiltä selviytynyttä? Itse voin vastata kaikkiin esittämiini kysymyksiin myöntävästi.

Kun mainitaan sana ”holokaust”, tulee ihmisille ensiksi mieleen juutalaisten järkyttävä kohtalo. Moni ei ole tietoinen, että keskitysleireille joutui suomalaisiakin. Esimerkiksi syyskuussa 1944 Moskovan erillisrauhan jälkeen Saksa kaappasi kolme suomalaista kauppalaivaa, joiden miehistöt joutuivat keskitysleirille.

En pitänyt Kuosmasen otteesta asiaan. Koin sen pikkunäppäräksi ja kyyniseksi.

Keskitysleiriasiat ovat kipeitä. Osa on kyennyt avautumaan kokemuksistaan vasta vuosikymmenten jälkeen. Tästä on esimerkkinä pikkuserkkuni Liisa Kovalan kirjoittama kirja isänsä Aarne Kovalan kohtalosta Stutthofin keskitysleirillä: "Stutthofin selviytyjä – suomalainen merimies kuoleman leirillä."

Avautumiseen kului lähes 70 vuotta. Alkuperäisteos julkaistiin Kanadassa 2017. Suomennos ilmestyi viime syksynä. Kirjailija Liisa Kovalan äidin isä ja minun isäni äiti olivat sisaruksia.

Tiedän myös jatkon siihen, mihin kirjan tarina päättyy. Suomalainen yhteiskunta ei ottanut kovia kokeneita hyvin vastaan. Valvontakomission aikainen Suomi on luku sinänsä. Itselläni on ollut tilaisuus keskustella kirjan päähenkilön kanssa sekä Kanadassa että Suomessa.

Kuosmanen mainitsee kirjoituksessaan myös Stalinin vainojen aikaiset leirit. Toimitin vuonna 1995 historiikin "Kärkölän Karjalaiset 1945–1995". Siinä on jo edesmenneiden inkeriläisten ystävieni kirjoitus "Kärkölässä asuvien inkeriläisten muisteloita".

Olosuhteet leireillä vaihtelivat ankarasta kylmyydestä läkähdyttävään kuumuuteen. Kyyneleet nousevat silmiini lukiessani Liljan rivejä: ”Meitä kuletettiin 13 000 km Pohjoisen jäämeren rannalle Jakuttijaan - - - Suuri osa sinne lähetetyistä kuoli kylmyyteen ja kurjuuteen.” Edelleen Elsan muisteloita: ”Meitä oli lähetetty kotiseutulta Mainilasta 1935 vuotena. Meitä muutettiin Keski-Aasiaan, Pahtaaral, jossa oli kauhea kuumuus. Siellä meitä kuoli paljon ilmanalasta ja tauteista, erittäinkin vanhuksia ja lapsia.”

Kunnioittakaamme kaikkien vainojen uhrien muistoa – joka päivä.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut