Lukijalta: Sote-ketju katkesi valinnanvapauskokeilun vuoksi

Jaakko Santala

Olin valinnanvapauskokeilussa toiveikkaana mukana, mutta petyin, koska kokeilua ei oltu viritetty asiaan kuuluvalle tasolle. Pahin epäkohta oli, että kokeilun lääkäriasemalla ei ilmeisesti ollut yhteyttä valtakunnalliseen terveystietojärjestelmään Kanta.fi.

Tästä syntyi ongelmia muun muassa reseptien kirjoittamisessa. Lääkäreillä ei ollut mahdollisuutta tarkastella aiempia terveystietojani, esimerkiksi voimassa olevia reseptejäni, ja heidän piti määrätä tai uusia lääkkeitäni ilman Kannan tietoja.

Myös minulle aiemmin kirjoitettu ja Kannan tietoihin kirjattu, voimassa oleva kriittinen lääkemääräys muuttui hoidon kannalta täysin vääräksi ja tarpeettomaksi.

Valinnanvapauskokeilu kesti vuoden, jonka jälkeen palasin takaisin oman julkisen terveyskeskukseni palvelujen piiriin. Ensimmäinen tehtäväni oli uusia ja korjata valinnanvapauskokeilun aikana käyttökelvottomaksi muuttunut resepti alkuperäiseen muotoon, joka oli kirjoitettuna viimeksi oikein kanta.fissä vuonna 2020.

Pyysin Kanta.fissä reseptin uusintaa, mutta järjestelmään ilmestyi uusinnan kohdalle ilmoitus, ”Ei uusittu”. Jäin ihmettelemään minulle tuntemattoman lääkärin viestiä ja toimintaa. Jouduin turvautumaan omahoitajaani, jotta hän esittäisi lääkärille pyyntöni uusia resepti oikein alkuperäiseen muotoon.

Yllättäen kotiin tuli lääkäriltä soitto, ettei hän suostu uusimaan Kannassa oikeassa muodossa olevaa reseptiä. Minulle se merkitsi sairaudenhoidon sote-palveluketjun katkeamista valinnanvapauskokeilun takia.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut