Näppis: Tulee hyvä mieli, kun koira juoksee vapaana ja onnellisena

Koirien kuuluu olla irti! Aina tulee hyvä mieli kun näkee ulkoiluttajan jonka vierellä koira juoksee vapaana ja onnellisena. Koira on viisas eläin, niitä voi kouluttaa.

Myrkkyä ei saa käyttää juomavesi varannon yllä, miten on Messilässä? Millä rikkaruohot myrkytetään golf kentältä?

Ei luulis hollolaisilla paljon olevan varaa valittaa Nastopolin lukion lakkauttamisesta. Tytöt ei taida tietää että Hollola lopetti aikaa sitten oman lukionsa. Ja olisi Nastolakin lopettanut Nastopolin ilman kuntaliitoksta.

4-vuotiaat lapset jää toiseksi kun perheen ykkös rahareikä on hevoset, koirat, eläinlääkäri. Jopa kymmenen kissaa vauvan huoneessa, flunssa pitkittyy ja seuraa 1 tyypin diabetes.

Onko Lahti trion kätyri kun ensin palvelutori sinne ja vuokrat jota ei julkistettu. Ja nyt bussiterminaali! Tori siis aiotaan näivettää kokonaan.

Eikös Suomen euroviisujärjestäjät voi seurata kisojen trendiä? Oli kuin 50-luvun mettästä pöllähtänyt torpanpoika isossa kaupungissa?

Ville Skinnari sai jo hyvinvointiyhtymän talouden sekaisin, nyt on helppo keskittyä valtiotalouden alasajoon.

Hyvä kirjoitus Pertti Salmiselta maananantain 13.5. Etlarissa (B9)

Onneksi Lahden poliitikoista enemmistö sentään järkeviä kun hyväksyivät Kymi Ringin. Siitä tulee Lahdelle suuri hyöty tulevaisuudessa.

Katsastusasemat itkevät kun työt vähenee. Jo on aikakin. Ootte kupanneet meitä autoilijoita jo vuosikymmeniä. Nytkin on präntätty mainoksiinne piilomaksuja. Eikö olisi reilua ilmoittaa könttähinta?

Älkää ihmeessä äänestäkö mepeiksi istuvia kansanedustajia, hehän pettävät jo asettumalla ehdokkaaksi. Äänestäjä

Jo on aikoihin eletty!SAK huseeraa hallitusneuvotteluissa! Äänestimmekö vaaleissa sitä tai sen henkilöitä?

Vuosikymmenien ajan Suomesta on myyty ulkomaiseen omistukseen kaikki tuottava toiminta ja monopoliasemassakin olevat kansalaisten perustarpeita koskevat palvelut. Nyt ollaan huomaamassa, että kansalaisten maastamuutto ja aivovuoto ovat muodostumassa ongelmaksi.

Änestetään uusia Meppejä Brysseliin. Ei ehdokkaita, käyttäävät mainoksissa 30 vuotta vanhoja kuvia.

Iso Kiitos Jalmarin os. J12 hoitajille isän hyvästä hoidosta loppuun asti. Viimeisenä yönä piditte huolta myös omaisten jaksamisesta isän luona.

Näitä Vitikankadun räkyttäviä koiria ei enään jaksa kuunnella!

Miksi nurmikon mehiläiskasvi-voikukat pitäisi myrkyttää? Ennemmin pitäisi hävittää vihererämaa-nurmikko ja perustaa ekologinen pihaketo tai pihaniitty.

Ei ennen EU:ta rajat olleet kiinni. Opisk.vaiht. lähtiessä koulu hankki ulkomaisen työpaikan, asunnon, tilasi lennot. Henkkarilla / passilla pääsi.

Hei kuka haluaa taloyhtiön hallitukseen? Työpariksi olis enemmistön päätöksellä valittu isännöntiliittoon kuulumaton isännöitsijä, jota ei vois vähempää kiinnostaa lain puitteissa toimiminen.

Kyllä näistä politiikan lobbareista nyt keuhkotaan? Niitähän on ollut aina ja varsinkin kokoomuksella.

Epätoivoinen lähimmäinen: meitä on paljon, joita ei kuunnella eikä uskota. Itsemääräämisoikeus sallii uskomattoman määrän kärsimystä omaisille, on kyse sitten sairauksista, ylivelkaantumisesta tai riippuvuuksista ylipäänsä.

Lahdessa aloitetaan siisteystarkastukset omakoti tonteilla. Tarkastakaapa kerrostalojen julkisivutkin, varsin outoja virityksiä parvekkeilla. Äkkiä katsottuna näky kuin entisellä Mustamäellä naapuri maassa.

Ompa ihanan kaunis puutarha. Aprikoosin ja persikka puut kukkivat ja miten hyvin on hoidettu. Silmälepää katsoessa. Tämän luomuksen näkee Myllytiellä Vääksyssä

Käpyjen keräämiseenkö tarvitaan talomies? Avaimetkin painaa niin että ovien avaus on jo ulkoistettu. Eiköhän olisi jo aika ottaa huoltoyhtiö töihin.

Lahen valtuustolta kauaskantoinen ja viisas päätös Kymi Ringiin liittyen/ tuo vaurautta tullessaan. Majoitus, hotellit. Venäjällä suuri kiinnostus.

Vai on normaaliajan puolustajien perustelut huonot. Kesäaikaporukan on vielä huonommat. Ei ainuttakaan, millä voisi kumota normaaliajan. Siis huom. normaaliajan. Sellaistahan ei olekaan kuin talviaika.

Onpa tosi tyhmä toistaa joidenkin puolueiden olevan populisteja, kaikki puolueet sekä poliitikot ovat populisteja kosiessaan äänestäjiä

Lahti vesi, energia ym. Jopa pakko ottaa, ei vaihtoehtoja. Ei kilpailua. Johtajat saa muhkeat bonukset. On heleppoo. Ja on rahhoo.

Nyt ei mennyt toimittajien jutut ihan putkeen. 16.5. ensin juttu ylipainon aiheuttamasta rasvamaksasta ja seuraavalla sivulla juttu herkkukakuista... Näin se tasapaino säilyy.

Se että Lahti laittaa rahaa KymiRingille on täysin Sipilän syytä ja vielä ihan oikein.

Ilmastovouhotus on suurelta osin pelkkää rahastusta. Sähkön ja polttoaineen mutta joukkoliikenne ei muutu yhtään kattavammaksi täällä kehäkolmosen ulkopuolella. Ilmastoystävälliset autot ja lämmitysratkaisut ovat pienituloisen ulottumattomissa.

Katsellaan reilusti ikkunasta mitä pihalla näkyy ja jos näkyy naapureita niin vilkutetaan iloisesti. Hyvä mieli kaikilla!

Niinpä niin... Postilaatikot vaan ala-aulaan. Sitten me lehden tilaajat alamme aamuyöstä mennä katsomaan joko lehti on tullut. Ai, ei vielä. Ja sitten sama uudestaan ja uudestaan. Sinä sitten ovet paukkuu ja hissi natisee. Niin, että kauniita unia vaan kaikille valittajille.

Kiitos Kerberos, tosi mahtava piirros hallituksen turvekattoisesta punamultatalosta pihatonttuineen 16.5. lehdessänne.

Miten sijoitusyhtiö Sitra alkaa holhota meitä? Laittaako se poliisit peräämme kauppaan sakottamaan, jos erehdymme ostamaan punaista lihaa ja vahtimaan yksityisautoilua? Joku tolkku olisi tarpeen!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön Jokimaan palopaikalla Lahdessa - "Saa nähdä, riittääköhän tämä päivä edes"
  2. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  3. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  4. Volvon mukana tulee rajoitettu huippunopeus
  5. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  6. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista
  7. Katso tästä lista Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta valmistuneista
  8. Katso tästä lista Suomen Diakoniaopiston Lahden kampukselta valmistuneista
  9. Entinen kiekollinen lupaus on nyt kokenut oman pään luuta – "Tähän oli molemminpuolinen halu", sanoo Joonas Jalvanti Pelicans-paluustaan
  10. Ladattava nelivetohybridi on Peugeotin tehokkain sarjatuotantomalli
  11. Sinfonia Lahti muistaa koulunsa päättäviä Gaudeamus igitur -videolla
  12. Pauliina Withanage suoritti tutkinnon LAB:ssa ollessaan viimeisillään raskaana: "Vähän alkoi loppuvaiheessa jännittää, kumpi ehtii ensin"
  13. Keskittymishäiriö vei lahtelaisen Ricardo Blancon nettilukioon, jossa kursseja suoritettiin omaan tahtiin – motivaation lisäksi kohenivat myös arvosanat
  14. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  15. Työttömyys syöksähti 90-luvun laman tasolle, Lahdessa tilanne heikoin 23 vuoteen – "Syksystä tulee vielä synkempi", ennakoi kauppakamarin pomo

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.