Näppis: Nyt kun Renkomäen sorakuoppaa maisemoidaan, tehkää sinne uimapaikka etelälahtelaisille

Nyt kun Renkomäen sorakuoppaa maisemoidaan, tehkää nyt ehdottomasti sinne uimapaikka etelälahtelaisille. Täällä ei yhtäkään järveä kesällä uimiseen. Aina lähdettävä autolla toiselle puolelle kaupunkia !

Kuntavaalit ovat huhtikuussa. Koronan takia mainonta ilmeisesti siirtyy nettiin. Se on hyvä juttu. On ollut ahdistavaa mennä ostoksille. Ehdokkaat eivät kuulu kauppojen oville.

Skinnari valittiin äänivyöryllä Lahden ja Päijät-Hämeen asioita ajamaan ja päätyi vielä ministeriksikin. Itärataa ei ole saanut ajoissa aisoihin, eikä juuri yrittänytkään.

On niin ikävä entistä Viikon tv-ohjelmat -liitettä, eikös sitä saataisi takaisin?

Nastolaan luvattiin jo vuosia sitten talveks auki pidettävät metsätiet kävelijöille, vaan ei o ollu kertaakaa.

Eletään kapitalisessa maassa niin antaa kaupallisuuden ratkaista sähköautot niiden latauspisteet eli se, joka käyttää myöskin maksaa, nythän on toisin.

Voisiko joku keksiä kävely- ja pyöräilysukset, niin kaikki voisivat käyttää samoja latuja? Ja suksien eteen kaupunkikäyttöön oma minikatuaura, niin ei tarvitse mollata aurakuskeja.

Voi jumalissus tätä valitusten ja haukkujien sarkaa, ei ole tilaa maalla ei mettäs.

Jalmarin parkkialue liian pieni, henkilökunnan autot ei mahdu ja Hiihtomajan parkkialue täynnä hiihtäjien autoja. Sairaalan johto, tehkää jotain asian hyväksi tai antakaa omat merkityt paikkanne hoitajille!

Mervi Pasanen, Esalaisen-tekstisi oli kansaa kiihottavaa tekstiä ilkivallantekoon. Anna kaikkien harrastaa lajejaan ja hoitaa kuntoaan. Kävelyreittejä metsissä löytyy. Hiihtokausi on vain 2–3 kk. Harkitse sanasi huolellisemmin jatkossa.

Tuhannet kiitokset henkilölle, joka vei pankkikortin S-marketin kassalle.

Kun taloyhtiössä asukkaasta tehdään silmätikku ja kaikin tavoin kartettava henkilö epäkohtiin puuttumisen ja suorasanaisuuden vuoksi, se on kiusaamista.

Hyvä ja silmiä avaava kirjoitus, Lotta Koskenkangas. Iso kiitos auraajille tärkeästä työstä ja jaksamista jatkoon.

Salpausselän maasto ei ole lähimetsä. Herää myös kysymys kumpi oli ensin: "muna vai kana"?

Leena Vilponen. Kävelijän ei tarvitse siirtyä lähtöpaikkaan autolla, kävelylenkille jokainen pääsee suoraan ovelta. Hiihtolenkille siirtymiseen lähes jokainen tarvitsee autoa.

Haluan kiittää varsinkin sinua traktoriaurakuski tiistaina ennen puoltapäivää Isomäenkadulla! Käänsit auraa mahdollisuuksien mukaan niin, ettei lumi uudestaan kokonaan tukkinut juuri kolaamaani väylää kadulle. Teette arvokasta työtä, kiitos teille kaikille!

Mikähän itse lataavissa hybrideissä on vikana? Sähköauton hinnalla saa 3 mun autoa ja kuljen sähköllä 62 %?

Kyllä Salpakankaan terveysasema pelaa nyt jo paljon paremmin kuin syksyllä.

Ay-aktivistit ja vasemmistolaiset kovasti moittivat phhyky:n johtajan palkkaa. He täysin unohtavat, että niillä työehdoilla, joilla johtajat ovat töissä, ay-jäsen ei olisi töissä päivääkään. Lakkoja seuraisi.

Elämää ei saa hinnoitella eivätkä bisnestavoitteet saa määrätä, mitä koronarokotteita käytetään. Käytettävästä rokotteesta pitää olla testeistä ja toimivuuskokemuksista saatu todellinen tieto. Hankittakoon turvallisia ja toimivia, ei muilta mailta mahdollisesti käyttämättä jääneitä ja halvalla saatavia.

Nyt hyvinvointiyhtymä ryhtiä. Massarokotuksiin pitää varautua. Älkääkö arpoko, paljonko niistä korvataan kimalaiselle.

Norjan 29 koronakuolemaa Etlarissa 19.1. Tämä se vasta aiheuttaa kansakunnan rokotevastaisuuden, jos lukee vain ison otsikon.

Hiihtoreiteille lisää penkkejä/taukopaikkoja, jotta huonokuntoisilla on matalampi kynnys lähteä hiihtämään.

Ihmettelen kovasti suomalaisten jääräpäisyyttä järven/meren jäälle menemisestä. Tuleeko kys. henkilöille mieleen, että kun teitä pelastetaan sieltä jäistä, joku muu tarvitsisi oikeasti apua. Jäistä pelastamisesta pitää laittaa lasku kyseisille jäärille. Se ehkä hillitsisi edes hieman yhteiskunnan rahojen tuhlausta!

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

Olisi todella hienoa pyöräillä kuivilla ja auratuilla pyöräilyteillä, sen sijaan, että niitä on kemikaaleilla turhaan sulatettu. Nyt märkä sotku roiskuu pyörään ja vaatteisiin. Terveisin työmatkapyöräilijä.

Olis se hienoa jos ympäristöpääkaupungissa liikennevalot tomis niin, ettei tarvitseisi punasissa turhaan seisoskella, eikä kymmenen odottaisi yhden menemistä.

Nastolan ladut liian lähellä toisiaan, luisteluhiihtäjät sotkevat heti vasta-ajetut. Jos ei saada sopimaan, vain yksi latu parempi?

Lahden uusi kehätie maksoi 300 miljoonaa ja nopeutti Lahden ohiajoa 1,5 minuuttia. Itärata kannattavampi kuin kehätie.

On nää rajoitukset hullua, uimaan ei pääse halliin, mutta ravintolaan voi mennä istumaan kaljalle. Miten korona ei juottolassa muka tartu? Uima-altaassahan sen ei sanottu viihtyvän. Kyllä meitä kiusataan hyvin kyseenalaisilla perusteilla.

Katsoin Täällä Pohjantähden alla elokuvan. Tulin toisiin ajatuksiin. Vaihdan leiriä. Osasikohan voittajat edes hävetä?

Näppiksellä 20.1. Mitä etua jalankulkijalle on kävellä oikeaa reunaa kevyen liikenteen väylällä? Varmaan samaa kuin autoilijalle, ei tule mitään, jos kaikki kulkee miten tykkää. Ajoradalla tien laidassa käveleminen eri asia.

Virenojalla on hyvä ja turvallinen luistelualue! Kiitos Nuorisoseura.

Opettajan työ on toki tärkeää, mutta ala ei ole yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisimpiä. Edelle menee moni muu: esim. poliisi, pelastus, vesi- ja jätehuolto, apteekit, kaupat, pankit...

20.1. kirjoitus lukijan sanassa: koulutoimenjohtaja ja muut asioista vastaavat, asia on ehdottomasti tutkittava ja korjattava. Tällaista asiaa ei saa haudata hiljaisuuteen. Hoitakaa työnne.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.