Pääkirjoitus: Itäratahanke näyttää etenevän tosiasioita ja järkiperusteita uhmaten

Lahdessa lauantaina vieraillut pääministeri Sanna Marin toi mukanaan huolestuttavan viestin itäratahankkeen etenemisestä. Juha Peurala

ESS

Euroopan ympäristöpääkaupungissa viikonloppuna piipahtaneella pääministeri Sanna Marinilla (sd.) oli isännilleen ja emännilleen huolestuttavaa kerrottavaa Lahdelle turmiollisesta uudesta itäratahankkeesta.

Asia on tulossa hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsiteltäväksi lähipäivinä ja se on etenemässä Kouvolasta Porvoon kautta Helsinkiin kaavaillun linjauksen mukaisesti, kuten liikenneministeriö itsepintaisesti esittää.

Marin sanoi tietävänsä hyvin, että Lahdessa on ajateltu itäradan kulkevan jatkossakin Lahden kautta. Hän kuitenkin viittasi hallitusohjelmaan, johon on kirjattu hallituksen edistävän kolmen suunnan uusien ratahankkeiden suunnittelua ja toteutusta. Nyt on vuorossa itäinen suunta.

Lahden seudulla uusi itärata on herättänyt suurta levottomuutta, koska sen pelätään toteutuessaan ohjaavan Lahden sivuitse suuren osan itäisen Suomen ja pääkaupunkiseudun välisistä pikajunayhteyksistä. Kielteinen vaikutus eritoten täkäläiseen työmatkapendelöintiin olisi huomattava.

Uutta itärataa vastaan eivät puhu vain nurkkapatrioottiset perusteet, vaan myös taloudelliset tosiasiat. 1,7 miljardia euroa maksava linjaus nopeuttaisi junamatkaa Itä-Suomesta Helsinkiin vain vajaan vartin. Väylävirasto onkin arvioinut hankkeen hyötykustannussuhteen selvästi heikommaksi kuin aikanaan Lahden oikoradan. Paljon suurempi hyöty saavutettaisiin hyvin paljon pienemmällä rahalla parantamalla nykyisiä itäyhteyksiä.

Väyläviraston arvio on niin vastaansanomaton, että hallituksen soisi avaavan sille edes toisen silmänsä, jos ei molempia, täysin riippumatta hallitusohjelman kirjauksesta ja aluepoliittista paineista. Ehkä näin on tapahtumassa, sillä Marin vakuutti, että Lahden kautta kulkevaa ratayhteyttä kehitetään jatkossakin, vaikka itärata oikaistaisiin Porvoon kautta.

Väyläviraston arvio on niin vastaansanomaton, että hallituksen soisi avaavan sille edes toisen silmänsä, jos ei molempia.

Lahdelle jopa rohkaisevasti pääministeri lupasi hallituksen tekevän päätöksiä nykyisen rataverkon parantamiseksi aikahaarukalla, joka ulottuu lähivuosista ehkä 10–15 vuoden päähän, siinä missä uusissa hankkeissa katse on kaukana 2030-luvulla. Ja mitä sujuvammiksi nykyiset itäyhteydet saadaan suhteellisen vähäisillä kustannuksilla, sitä suurempana turhuutena uusi itärata näyttäytyy niiden rinnalla.

Toki viisain ratkaisu hallitukselta olisi päättää jo nyt olla tuhlaamatta kymmeniä miljoonia euroja sellaisen rataoikaisun suunnitteluun, jonka rakentamiseen tuskin riittää järkisyitä myöhemminkään. Ikävä kyllä politiikassa tehdään tosinaan päätöksiä myös muilla kuin järkisyillä, ja itäradasta näyttää olevan valmisteilla tuorein esimerkki.

"Olen täysin vakuuttunut siitä, että itärataa ei tulla koskaan rakentamaan", sanoo kansanedustaja Kalle Jokinen – "Pitää osata ja uskaltaa sanoa ei"

Hämeen kauppakamari: panokset päärataan, itärata on järjetön hanke

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.