Markus Pirttijoen Esalainen: Entäpä jos kamera kertoo puolestamme sen, millainen vuosi meillä oli?

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Joulu-tammikuun taitteessa monet julkaisevat sosiaalisessa mediassa päättyneen vuoden kohokohtia. Tällaisista julkaisuista on turha hakea tieteellisen autenttista tilannekuvaa kalenterivuodesta, kuviksi kun valikoituvat yleensä värikkäimmät ja kiiltävimmät otokset.

Vaan mitäpä jos emme tekisikään valintaa itse vaan se perustuisi puhtaasti otantaan. Olemmeko kuvia ottaessa olleet yhtä armeliaita vallitsevalle todellisuudelle kuin somepäivityksiä tehdessämme? Tehdäänpä niin, että valitaan kamerasta jokaisen kuukauden ensimmäinen kuva. Mitä sieltä paljastuukaan?

Heti sarjan ensimmäinen kuva on kaikkea muuta kuin palkintokamaa. Tammikuun 5. päivänä otetussa kuvassa on puska ja pätkä sähkötolppaa. Se on niin ruma kuva, ettei ole koskaan päätynyt sosiaalisen median glitteri-otosten joukkoon. Mökillä kaivettiin sähkölinja maahan, ja kyseinen tolppa uhattiin kaataa pois. Tolpan ympärillä on vanha juhannusruusu. Kuva on otettu tiedoksi urakoitsijalle: säästä tämä pensas.

Helmikuun ensimmäisessä kuvassa on Jalaksen hiihtomono. Eipä olisi Fotofinlandiaan asiaa tälläkään otoksella. Kuvaan liittyy muistutus siitä, että vuodet eivät ole sisaruksia. Kuva monosta oli otettu sitä varten, että yritin vuosi sitten myydä sitä verkon eri kirpputoreilla. Turhaan. Ei ollut markkinarakoa monolle lumettomassa Lahdessa. Tähän kuvaan liittyy itse asiassa hauska sattuma, sillä yritin juuri tällä viikolla myydä samat monot uudestaan. Ne menivät kaupaksi parissa minuutissa. Ostotilanne oli opettavainen. Ostaja kertoi olleensa kerrankin "hököllä" kun kyttäsi juuri tällaisia monoja. Hököllä on kuulemma ehtaa hollolaa. Sanavarasto täydentyi mukavasti.

Maaliskuun ensimmäisessä kuvassa on tötteröpäinen koira. Kynsi kasvoi takaisin kesään mennessä. Aprillipäivän kuvassa on riitettä maassa ja puolikas auto. Hetken piti miettiä, että miksi, mutta viime vuonna tällainen vähäpätöinenkin valkoinen pinta maassa oli kuvauksen arvoista. Toukokuu alkoi selfiellä. Päässä ylioppilaslakki ja taustalla hakkuuaukea, josta irtosi ennätyksellisesti kymmeniä litroja korvasieniä. Sienessä oltiin silloin vappunakin. Kesäkuussa omenapuu täynnä valkoisia kukkia. Miksi omenoita tulee samalla kadulla aina yhtä aikaa kaikille – tai sitten ei kenellekään?

Heinäkuun kuva on laudasta kyhätty kehikko valua varten. Ohjelmassa oli tiiligrillin muuraus hiiligrillin kaveriksi. Opettavaisempi liikkeenjohdon konsultointiprojekti kuin monet asiantuntijaluennot.

Elokuun ensimmäisessä kuvassa grilli alkaa olla valmis. Koko heinäkuu siinä vissiin meni. Syyskuussa oli vuorossa sarjan ainoa ruokakuva: italialainen antipasto Lahdessa nautittuna. Lokakuussa on jostakin syystä pitänyt ottaa kuva rippikoulun hakulomakkeesta. Marraskuussa olin ottanut muistiin kuvan vaimon toivomasta adventtikalenterista. Pisto sydämessä. Joulukuussa on näkymä talon ikkunasta kadulle. Maassa on lunta, puissa ei vielä. Vuoden saldo: ei draamaa, ei huikeita kohokohtia. Huomionarvoista sekin, että yksikään kuva ei viitannut koronaan. Tällaista kai se arkemme on. Pieniä asioita, joista kuitenkin voi löytää elämäänsä tarkoitusta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut