Pääkirjoitus: Vuoden kylä -titteli kannustaa tekoihin, jotka voivat kasvattaa asukasmäärää

Asikkalan Vanha Vääksy valittiin Päijät-Hämeen vuoden kyläksi 2021. Mirja Hussain / arkisto

Päijät-Hämeessä on juhlittu vuoden kylää jo neljännesvuosisadan ajan. Vuodesta 1997 alkanut katkeamaton perinne on nostanut kerta toisena jälkeen maakunnan asukkaiden tietoisuuteen yhteisöllisyyden kehittämistekoja sekä ihmisiä niiden takana.

Tilastot osoittavat, että palkintoja on jaettu melko tasaisesti eri puolille Päijät-Hämettä. Asikkala on saanut tittelin useimmin eli seitsemän kertaa. Orimattilaan palkinto on mennyt viidesti ja Artjärvi mukaan lukien kuudesti. Heinolasta vuoden kylä on löytynyt neljä kertaa, Lahdesta ja Padasjoelta kahdesti. Titteliä vaille on tähän mennessä jäänyt Sysmä ja Hollola, joskin vuonna 2003 vuoden kyläksi palkittu Hämeenkoski on nykyisin osa Hollolaa.

Tänä vuonna Vuoden kyläksi nimettiin Vanha Vääksy Asikkalasta. Perusteet olivat tittelin arvoiset. Päijät-Hämeen Kylät ry:n mukaan Vanha Vääksy on monipuolinen kokonaisuus, jossa korostuu alueen asukkaiden, yrittäjien, kunnan ja paikallisten yhdistysten yhteistyö. Kylällä järjestetään tapahtumia, kerätään tarinoita ja vaalitaan komeaa kulttuuriympäristöä.

Voitokkaassa kylässä ei jäädä lepäämään laakereille – Vanhassa Vääksyssä tehdään töitä matkailun ja kulttuuriympäristön eteen

Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys on tehnyt pitkäjänteistä työtä alueen edistämiseksi. Se muun muassa toteutti EU-rahoitteisen hankkeen, jolla 2008–2010 kunnostettiin Norrlinin puisto Vääksynjoen rannalla avoimeksi metsäpuutarhaksi. Näin aktiivinen kylätoiminta näkyy muillekin kuin alueen asukkaille myönteisesti siistinä ja viihtyisänä ympäristönä. Vuoden kylätitteli sopii erinomaisesti Vääksyyn senkin vuoksi, että Vääksyn kanava täyttää tänä vuonna 150 vuotta.

Tittelin arvoa ei himmennä sekään, että osallistujia kilvassa oli tänä vuonna vain kaksi. Vääksyn lisäksi Vuoden kylän titteliä tavoitteli Kurhila-Hillilän kylä niin ikään Asikkalasta. Hyvin perustein sekin.

Vähäinen osallistujien määrä on kuitenkin asia, jota on syytä pohtia. Kyläaktivaattori Henna Pirkonen epäili yhdeksi mahdolliseksi syyksi sitä, että kylät ovat vaatimattomia omista saavutuksistaan. Ei kannattaisi olla, sillä pienetkin teot ovat arvokkaita esimerkkejä muillekin kuin kylän asukkaille. Ne todistavat sitä, että kylät voivat pienelläkin asukasmäärällä saada isoja asioita aikaan.

Aktiivinen kylä on asumisen ja elämisen markkinointia. Tästä hyvä esimerkki on muun muassa Vuolenkosken kylä Iitissä, joka liittyi Päijät-Hämeeseen vuoden vaihteessa. Vuolenkosken asuskasluku on kasvanut viime vuosina, ja se tullee haastamaan täkäläisiä kyliä tittelistä. Toivottavasti tämä kannustaa yhä useampia kyliä osallistumaan mukaan.

Voiko sama kylä juhlia monta kertaa Päijät-Hämeen vuoden kylänä?

Vuoden kyläksi valitussa Vanhassa Vääksyssä hehkutetaan yhteishenkeä ja asiakasennätyksiä – "Kesällä voisi järjestää ainakin pienet bileet"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.