Kaisa Eerolan Esalainen: Tossa on poika sulle juomarahaa, sanoi Mannerheim Jalkarannassa asuneelle Sulo Uneliukselle lähes 100 vuotta sitten

Kaisa Eerola

Kolme vuotta sitten tein ESS:n sisällissotaliitettä. Halusin siihen osion, jossa tavalliset päijäthämäläiset kertovat sodan ajasta. Mainitsin sedälleni juttuaiheesta. Hän ilmoitti heti, että "meillähän on se Sulon nauha". Minulla ei ollut hajuakaan, mistä hän puhui, mutta seuraavana päivänä isoäitini kaivoi laatikoistaan 30 vuotta vanhan c-kasetin.

Nauhalla setäni ja isoisäni kyselevät heidän naapurissaan Jalkarannassa asuneelta Sulo Uneliukselta hänen elämänsä vaiheista.

Sulon nauha osoittautui erinomaiseksi lähteeksi. Sisällissodan aikaan Unelius oli 13-vuotias ja hän kertoo kasetilla muun muassa sodan terroriteoista Jalkarannassa, taisteluiden jäljistä ja saksalaisten varastelusta.

Ehkä kiinnostavin osio on vierailu Hennalan vankileirillä, jonne Sulo lähtee perheen vanhimpana lapsena "emäntien kanssa" kuultuaan, että hänen isänsä on tuotu leirille. Matkalla Jalkarannasta kaupunkiin vastassa ovat ruumiskasat molemmin puolin tietä, "maa oli verestä mustana".

Sisään ei kuuluisi päästää ketään, mutta leiri on vasta perustettu ja hommat ilmeisesti hieman sekaisin. "Naiset oli kovia, ne paino vaan", muistelee Unelius, ja niin koko seurue painuu parakkeihin etsimään sukulaisiaan.

Uneliuksella on mukanaan leipäpala isälle, josta toinen vanki tarjoaa 500 markkaa. Vuonna 1918 se saattoi olla monelle usean kuukauden ansio. Naiset ja Sulo eivät meinaa päästä leiriltä enää ulos mutta saavat kuitenkin illalla poistua koteihinsa. Sen jälkeen isää voi käydä katsomassa enää vain aidan takaa.

Lahtelaista Ritva Aitolaa kohtasi Okeroisissa karmea näky - varusmiehet kuljettivat punaisten ruumiita kuormakaupalla

Kuuntelin kasetin moneen kertaan. Siinä oli kauheistakin aiheista huolimatta jotain hyvin rentouttavaa. Se on äänitetty jonain kiireettömänä kesäpäivänä 1989 ja Sulo Unelius kertoilee vaiheistaan mukavalla Hollolan murteella, jota en ollut juuri kuullut käytettävän.

Setäni ja isoisäni kyselevät Uneliukselta lukuisista asioista kieltolaista ("kyllä oli pappaa pirtuhommissa") talvisotaan ("pakkaset ol pirunmoiset") vuosikymmenten ajalta.

Kiinnostava juttu on esimerkiksi se, että 1920-luvun alkupuolella teini-ikäinen Sulo Unelius palveli Lahdessa asuneen everstin kuskipoikana. Lahden herrasväen kerma nauttii juhlimisesta usein ja hartaasti ja heidät täytyy ajaa kotiin aina hieman ennen kuin palvelusväki herää.

Everstin metsästysseuralaisena vieraili usein Mannerheim, jota Unelius kyyditsi asemalta metsästämään ja takaisin.

"No puhuiko se koskaan mitään?" isoisäni utelee.

"Ei se paljoa, mutta jotain sentään. Ja aina antoi kympin tai kaksi. Että tossa on sulle poika juomarahaa."

Helvetistä selvinneiden äänet – Lahden Hennalasta riittää vielä tutkittavaa ja kirjoitettavaa

Kasetin loppupuolella tapahtuu jotain odottamatonta.

Kesken kolmen miehen jutustelun puheisiin liittyy yllättäen neljäskin ääni, joka alkaa ihmetellä, kuka vieras heidän terassillaan istuu.

Isoäitini on palannut töistä Lahden poliisilaitokselta ja keskeyttää koko muistelon kyselemällä naapurin kuulumisia ja manaamalla, että hänen pyöränsä kumi oli tyhjentynyt sekä matkalla töihin että takaisin. Poliisimestari oli kaiken päätteeksi vinoillut, että eihän kumi ole tyhjä kuin tuosta alta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.