Lukijalta: Joululahjatoiveita vuodelle 2021

Annikki Estola-Ruokolainen

Rakas joulupukki! Olen lahjatoiveineni hiukan myöhässä, mutta jätä listani odottamaan vuoden 2021 joulua:

Anna mummoille ja papoille eläkkeisiin sellainen korotus, ettei heidän tarvitse arpoa, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. He ovat raskaalla työllä rakentaneet rakkaan Suomen maan. Anna omaishoitajille veroton korvaus työstä, jolla he säästävät ison kasan valtion ja kuntien menoista.

Anna tukea nuorille, jotta he pääsevät elämän alkuun vaikeuksien kohdatessa. Poista ahneus. Eihän pukinkaan mielestä ole oikein, että kaupat ovat auki aikaisesta aamusta yömyöhään. Lepo on tärkeää antamaan voimavaroja. Lisää työpaikkoja, että kaikki halukkaat pääsevät töihin, eikä heidän tarvitse turhautua.

Anna päättäjille ymmärrystä, että Suomessa on rahaa, jos sitä käytetään maalaisjärjellä. Esimerkiksi vähennetään teiden valaistusta. Ajelin pimeässä Kuopion pohjoispuolelle, ja siellä oli teitä valaistu kahta puolta, vaikka autoissahan pitää olla ajovalot kunnossa. Säästyvät rahat toivon ohjattavan sairaanhoitoon ja hoitajille.

Muista tuhansia vapaaehtoistyötä tekeviä sanalla "kiitos". Koko maailmaan rauha. Poista köyhyys ja sairaudet, että kaikki olisivat tasa-arvoisia.

Rakas joulupukki. Uskon, että tässä listassa riittää pukille töitä koko ensi vuodeksi, olen siis työllistänyt yhden henkilön.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.