Lukijalta: Rohkeuden puutteesta ja yltiöpäisyydestä Asikkalassa: Kalkkisten kouluongelma on yhteiskoulun talouskuorman rinnalla vaatimaton

Antti Vilppula

Asikkalaa vaivaa koulupöhö, kuten Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksessa 13.12.2020 todettiin osuvasti kunnanvaltuuston ratkaisusta kouluverkkoasiassa.

Kalkkisten koulun lakkauttamisen torjuminen todettiin rohkeuden puuttumiseksi lähestyvien kuntavaalien johdosta. Jos opetuksen järjestämistä Kalkkisissa arvioidaan pelkästään kunnan talouden kannalta, esityksen hylkääminen ei ollut viisasta, mutta kun asiaa pohtii kulmakunnan vetovoiman tai taantumisen estämisen kannalta, päätöksellä on perusteensa.

Koronasta johtuva asennoituminen etätyöhön ja kunnan myönteinen asenne vapaa-ajan asuntojen hyväksymisestä vakituiseksi asunnoksi saattaa ajan kuluessa edistää maalle muuttoa.

Asikkalassa edessä suurinvestointien vuodet – velkataakka kohoaa, mutta pysyy verrattain kohtuullisena

Mikäpä muu termi voisi paremmin kuvata Asikkalan koulupäätöksiä kuin koulupöhö, varsinkin, jos tuumii Vääksyn yhteiskoulun rakennushanketta.

Kun hankepäätös tehtiin heinäkuussa 2018, saman vuoden syksyllä peruskoulussa ja lukiossa oli yhteensä 1 065 oppilasta. Asikkalassa syntyneiden lasten lukumäärään perustuvan ennusteen mukaan 2026 syksyllä koulussa on enää 673 oppilasta, eli 392 oppilasta vähemmän kuin päätöstä tehtäessä.

2018 yläkoulussa ja lukiossa oli 569 oppilasta, ja ennusteen mukaan 2026 heitä on enää 338 eli 231 oppilasta vähemmän. Päätöksenteon yltiöpäisyydestä on syytä puhua, kun muistaa, että koulua on suunniteltu 530 oppilaalle, vaikka oppilasmäärien alenema oli jo 2018 varsin hyvin tiedossa.

Aurinkovuoren koulu suunniteltiin 300 oppilaalle. Siellä on nyt noin 250 oppilasta, mutta kouluverkkoselvityksen mukaan oppilasmäärä laskee viiden vuoden kuluessa alle kahdensadan.

Tässä kouluprojektissa olisi korkea aika vetää henkselit hankkeen yli ja suunnitella asia tosiseikkojen perusteella.

Missään käsittelyvaiheessa ei ole pohdittu yhteiskouluhankkeen kustannusvaikutuksia kunnan talouteen. Kunnan verotulot viime vuonna olivat noin 30 miljoonaa ja valtionosuudet 18,4 miljoonaa. Valtionosuutta ei sidota kunnan menoihin, vaan kunta päättää itsenäisesti rahojensa käytöstä. Laki kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta määrittelee ikäryhmittäin kunnan asukasmäärän ja asukasrakenteen perusteella perushinnan, jota muokataan erilaisilla perusteilla.

Kun yhteiskoulupäätöstä 2018 tehtiin Asikkalassa, oli peruskouluikäisiä 879 oppilasta, joista ikäluokassa 7–12 vuotta 526 oppilasta, perushinta 7 198 euroa, ja ikäluokassa 13–15 vuotta 353 oppilasta, perushinta 12 349 euroa, sekä väestö ikäluokassa 16–18 vuotta 309, perushinta 3 904 euroa. Valtionosuus 7–18 vuoden ikäluokkien osalta ilman lisiä on yhteensä 9,352 miljoonaa.

Asikkalan kouluverkkopäätös menossa sakkokierrokselle – valtuuston päätöksestä kaksi vastakkaista tulkintaa

Kun oppilasennusteiden mukaan lukuvuonna 2026–2027 peruskoululaisia ikäluokassa 7–12 vuotta on 335 ja ikäluokassa 13–15 vuotta 236 sekä 16–18-vuotiaita kunnassa enää 141, vastaavilla perushinnoilla koko valtionosuus on näiden ikäluokkien osalta 5,877 miljoonaa eli 3,475 miljoonaa vähemmän kuin koulupäätöksen tekoaikana.

Yhteiskouluinvestoinnin kustannukset rasittavat kunnan taloutta kuitenkin muuttumattomina. Kalkkisten kouluongelma on tämän rinnalla vaatimaton.

Kunnan tilinpäätöksessä koulurakennusten osalta tehdään 30 vuoden tasapoisto, joten 16 400 000 euron investoinnista vuotuinen poisto on noin 550 000 euroa, joka siten pienentää kunnan kirjanpidollista tulosta. Sama rahamäärä on luonnollisesti rahoitettava ja maksettava kunnan kassasta erikseen sovittavan maksusuunnitelman mukaisesti.

Vuotuinen poisto yhteiskoulun rakennuksesta on nyt 93 000, joten kustannusten vuotuinen määrä lisääntyy noin 450 000 eurolla. Lisäksi tulee vanhan rakennuksen purkamisen johdosta kirjata tilinpäätökseen kuluksi vielä tuolloin oleva jäännösarvo kertapoistona. Rakennus valmistui 1998, ja jos uusi rakennus valmistuu suunnitelmien mukaan 2023, kertapoiston määrä on noin 550 000 euroa.

Tässä kouluprojektissa olisi korkea aika vetää henkselit koko hankkeen yli ja suunnitella asia tosiseikkojen perusteella.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.