Markus Pirttijoen Esalainen: Mokasin zeniitin, mutta en ollut ensimmäinen

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Ensimmäisessä työpaikassani rapiat 25 vuotta sitten vanhempi kollega oli syksyllä tekemässä pikku-uutista kellojen siirtämisestä normaaliaikaan. Ennen uutisen kirjoittamista hän soitti valtioneuvoston kansliaan tiedustellakseen, kumpaan suuntaan viisareita siirretään. Kun sama toistui keväällä, kysyin tähän syytä.

Kollega vastasi, että hän oli kerran onnistunut uutisoimaan kellonsiirron väärin. Seuraavana maanantaina kiukkuinen rouva oli soittanut ja sättinyt toimittajan, kun hän oli lehden tietojen vuoksi myöhästynyt sunnuntain kirkonmenoista. Tämän jälkeen toimittaja oli aina varmistanut asian korkeimmalta mahdolliselta taholta: maan hallitukselta.

Periaate on kunniallinen kahdella tapaa. Ensinnäkin siinä välttää toistamasta samaa virhettä uudestaan. Lisäksi se on sopivaa itseruoskintaa sen muistuttamiseksi, että olemme inhimillisiä, virheisiin kykeneviä olentoja. Tämä neljännesvuosisadan takainen tapahtuma palasi mieleen viime sunnuntaina kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tekisi mieleni sanoa, että suoraan zeniitistä, mutta olkoon nyt vain taivaalta.

Nimittäin viime sunnuntain kolumnissani kirjoitin, että talvipäivän seisauksen aikaan aurinko alkaa meihin nähden olla zeniitissä. Pieleen meni, ellei "meillä" tarkoitettu ihmisiä, jotka asuvat esimerkiksi Australian Queenslandissa, Limpopon provinssissa Etelä-Afrikassa tai argentiinalaisen Jujuyn provinssissa.

No ei tarkoitettu.

Eikä sekään ollut tarkoitus, että täkäläisellä biologian ja maantiedon lehtorilla Hannele Heinolla meinasivat aamukahvit mennä väärään kurkkuun viime sunnuntaina. Hän kysyi aiheellisesti, onko kirjoittajalla tullut kenties puuhailtua peruskoulun ja lukion mantsan tunneilla jotain muuta kuin keskityttyä opetukseen?

Kiitoksia Hannelelle asiallisesta palautteesta – ja täysin aiheesta!

Maantieto oli oikeasti yksi lempiaineistani. Tiesin kyllä, että Suomessa aurinko ei paista koskaan zeniitistä, mutta jostakin syystä aikeeni kirjoittaa niin, että olemme tähän aikaan vuodesta mahdollisimman kaukana zeniitistä, kääntyi aivojen välittäjäaineen ja sormenpäiden välissä 180 astetta muotoon, että aurinko olisi meihin nähden zeniitissä. Tunnustan.

Zeniitissä on kyse siitä, että aurinko paistaa kohtisuoraan maata vasten. Tämä tapahtuu keskitalvella eteläisellä pallonpuoliskolla kauriin kääntöpiirillä ja juhannuksen aikoihin pohjoisempana kravun kääntöpiirillä. Näiden piirien välissä ilmiö toistuu vuosittain kahdesti eikä siksi yllä koskaan meille asti.

Nimen alkuperä paljastaa, että en ollut kuitenkaan ensimmäinen, joka tämän kanssa mokasi. Ilmiötä pitäisi oikeasti kutsua zamtiksi.

Arabialaiset keksivät auringon suoralle paisteelle ensimmäisenä nimityksen samt al-ras eli pään yläpuolella. Liekö ollut lääkärin käsialaa vai pizzanpaistajan kiire, kun "samt" oli luettu virheellisesti "senit". Zenith-muotoon sana vääntyi Ranskassa 1600-luvulla.

Jos entisen kollegan rankaisuperiaatetta soveltaa, minun pitäisi kahdesti vuodessa käydä toteamassa zeniitti paikan päällä.

Voisin aloittaa itseruoskinnan ensi kesänä vaikkapa Exuman saariryhmästä Bahamalla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.