Milja Kungaksen Esalainen: Ihmisten auttamisenhalu kasvoi tänä kummallisena vuonna – rauhallista joulua rauhattomuudenkin keskelle

Milja Kungas

Milja Kungas

Sitä on niin monenlaisia jouluja. Niitä, joissa perhe hymyilee aidosti ja viettää aikaa yhdessä. Niitä, joissa ihminen tuntee olevansa maailman yksinäisin, vankina omassa itsessään tai jossakin muualla.

On puhdistavia löylyjä saunassa ja toisaalla saunan takana niin hurjaa löylytystä, että tie vie turvakotiin, jos uskaltaa tai edes haluaa lähteä.

On runsas joulupöytä täynnä suussa sulavia makuelämyksiä, toisaalla yksinäisenä pöydänkulmalla nököttävä lanttulaatikko.

On lämmin lapsi kainalossa, toisaalla ikuinen ikävä lapsen luo.

On joulu ainainen. On vain muistoja joulusta.

Ensikoti ja Turvakoti palvelevat Lahdessa joulunakin vuorokauden ympäri, koronasta huolimatta: "Meille pääsee aina" – avopalveluiden käyttö ja asiakkaiden taloudellinen hätä lisääntyneet tänä vuonna

Ei se ensimmäinen, kristilliseen näkemykseen pohjautuva joulukaan komeudella koreillut tai paljoudella pröystäillyt. Pahnanpohjimmaiseksi talliin, seimeen syntyi Jumalanpojaksi kutsuttu.

Ehkä juuri siksi tuo kertomus luo toivoa. Vaikka lähtökohdat olisivat vaivaiset ja vähäiset, niistä on mahdollisuus ponnistaa vaikka mihin. Jos ei nyt koko maailman huolia ja syntejä harteillaan kantamaan, mutta oman, pienen osansa.

Auttamisenhalu on tänä kummallisena vuonna korostunut, solidaarisuus toista ihmistä kohtaan tuntuu kasvaneen. Kun on ollut pakko pysähtyä, on ollut aikaa huomata toinen ihminen, hänen hyvinvointinsa ja pahoinvointinsa.

Vaikka meillä on edelleen tuo iso pandemia riesanamme, muutkaan maailman, ihmisten ja luonnon kärsimykset ja ongelmat eivät ole hävinneet. Siellä ne yhä huutavat hätäänsä, hankeen hukkuvan ja unhoittuvan lapsen lailla.

Tämä vuosi on ollut monelle uudella tavalla väsyttävä, jopa uuvuttava.

Siksi on ilahduttavaa, että joulutunnelman luomisessa ovat oman osansa tehneet monet tahot, auttajat ja viihdyttäjät yllättävissäkin yhteyksissä. Sellaisia ovat esimerkiksi Akuutti24:n ensihoidon ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen tekemät joulumusiikkivideot.

Kun seuraa lapsia, tuntuu, että ei tässä vuodessa tai joulussa mitään ihmeellistä olekaan. He jatkavat elämäänsä aika lailla samalla tavalla kuin ennenkin: pelaavat, piirtävät, ulkoilevat, rakentelevat. Puheissa ja ajatuksissa ei vilahda korona toisensa perään.

Ainoastaan kuopus pohtii, että kun Joulupukki ei pääse tänä vuonna kylään koronan vuoksi, eihän pukki vain kuole koronaan. Vakuuttelin, että pukki hahmona taitaa olla aika lailla kuolematon. Lapsenusko on hyvä usko, pitäköön siitä kiinni niin kauan kuin mahdollista.

Joulukuusi, meillä se on allergian vuoksi muovinen, saapui tupaan tänä vuonna jo ensimmäisenä adventtina eli aiemmin kuin koskaan ennen. Totesimme yhdessä, että kotikykkimisvuoteen kaivataan iloa ja välkettä.

Minkälaisen joulun vietätkin, toivottavasti saat tehdä sen rauhassa. Lepää, lepää, lepää – pyhinä tai niiden jälkeen, jos olet joulun töissä.

Pyydä apua, ota apu vastaan. Muista huumori. Muista yhteys. Siellä se yhä on, ikkunoiden ja maskien takana.

Toivottavasti sinulla on tänä vuonna joulurauha. Sitä on niin monenlaisia jouluja.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut