Aleksi Sammaliston Esalainen: Prosessi päättyi reilun kolmen kilon täysosumaan

Aleksi Sammalisto

Kuten elokuisessa Esalaisessani kerroin, kotijoukkueemme jo päättynyt kausi käynnistyi keväällä Thaimaan lämmössä. Kiristyneen koronapandemiatilanteen vuoksi Kaakkois-Aasian harjoitusleirimme oli täynnä haasteita, joista saimme syyttää vain matkan varannutta joukkueenjohtoa eli itseämme.

Ajoittain ahdistavaltakin tuntuneelle reissulle mahtui kuitenkin yksi hedelmällinen kaksinkamppailutilanne. Hämärien muistikuvien mukaan Koh Samuin tai Bangkokin vieläkin hämärämmässä iltavalaistuksessa väännetty hyvähenkinen mittelö päättyi napakkaan laukaukseen. Terävä kuti sujahti ajan henkeä kuvastaen maskin takaa keskelle keksintöä.

Kotimaan evakuointilentoa odottanut kaksihenkinen joukkueemme ei osannut vielä tuossa vaiheessa iloita osumasta täysin rinnoin.

Joka tapauksessa onnistuminen antoi virtaa Suomeen palanneelle tiimillemme.

Preseasonin viimeisissä viimeistelytreeneissä päätimme panostaa pitkiin pelinavauksiin. Lopulta kahden viivan syöttö napsahtikin komeasti lapaan eikä paitsiovihellystä kuulunut. Ikimuistoinen kausi oli virallisesti valmis starttaamaan.

Runkosarja nytkähti liikkeelle ongelmitta ja pelikirjan sivut täydentyivät viikko viikolta. Vyö seuraemon vatsan ympärillä alkoi hiljalleen kiristyä ja kauden ensimmäiset potkut koettiin jo alkukesästä. Odotetut monotukset paransivat ryhmämme dynamiikkaa entisestään ja lisäsivät menestysmahdollisuuksien tunnetta.

Erästä lahtelaisen palloilujoukkueen positiivista päävalmentajaa lainaten: prosessi oli hyvä alulla.

Kesän, syksyn ja alkutalven pirteät otteet latasivat odotuksia entistäkin korkeammalle. Jengimme pelihalut olivat valtavat. Venailimme malttamattomasti mainiosti sujuneen sesongin loppuhuipennusta.

Loppuottelun alla pohdimme keinoja keskivartalon tiukan trap-puolustuksen murtamiseksi. Finaalipaineita pyrimme lievittämään saunomalla, siivoamalla ja sen sellaista harrastamalla.

Tarkemmin en halua taktiikkaamme paljastaa, koska kopin sisäisiä asioita ei ole tapana vuotaa ulkopuolisille. Lähdimme pelaamaan kliseisesti omaa peliämme ja pyrimme olemaan alusta asti hereillä.

Viimein koitti kauan odotettu grande finale. Joukkueemme kotipyhätön ovet avautuivat, ja oli aika astua estradille.

Omalta osaltani loppuottelu ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Jäin heti avausvaihtojen aikana kädestä pitäjän ja statistin rooliin. Lisähapen avulla pysyin jotenkuten tolpillani.

Onneksi puudutettunakin loistopelin huhkinut laituriparini onnistui täydellisesti. Wayne Gretzkyn, Mario Lemieux’n ja Steve Yzermanin tavoin ketjukaverini teki minusta paremman tukipelaajan kuin oikeasti olin.

Tunteikkaan ja historiankirjoihin jäävän kamppailun ratkaisu syntyi pitkien ponnistelujen päätteeksi. Iltapäiväottelun varsinainen peliaika oli ehtinyt kääntyä loppusuoralle, kun ykköskierroksen varauksemme löysi väylän maalille.

Se on siinä! Maailman kaunein ja ihanin 3150-grammainen täysosuma oli nähnyt päivänvalon. PHKS-gardenin digitaalit pysähtyivät aikaan 16.52.

Naama rinnalle ja nimi lehteen. Tyttö on tullut kotiin!

Kommentoi