Lukijalta: Annetaan lapsille tilaa joulupöydässä

Katariina Silanen

Lasten osallistaminen jouluvalmisteluihin on ruokakasvatusta parhaimmillaan. Suunnitellaan tänä jouluna tarjottavat siten, että kukin perheenjäsen voi valita jouluruoista oman suosikkinsa.

Annetaan tilaa ja aikaa myös lapsille osallistua keittiöpuuhiin iän ja taitojensa mukaan. Taidot karttuvat kokeilemalla. Kuoriminen ja pilkkominen ovat hyviä tehtäviä lapsille, raaka-aineiden sekoittaminen sopii ihan pienellekin.

Maistelkaa esimerkiksi perinteisten joululaatikoiden ruoka-aineita. Miltä maistuu raaka lanttu? Entä porkkana? Miten maku muuttuu, kun porkkana on keitetty? Jouluruoat voivat maistua lapselle uudella tavalla, kun niiden valmistukseen on saanut osallistua.

Kattakaa yhdessä joulun juhlapöytä. Miettikää, miten se eroaa arkisesta kattauksesta. Taitelkaa lautasliinat yhdessä, tehkää nimikyltit ja päättäkää istumapaikat.

Yhteisen juhlapöydän ääreen kokoontuminen on hyvä tapa opettaa lapsille tapakulttuuria ja perheen perinteitä. Ruokien katselu ja niistä juttelu on tärkeää ja osa ruokailua. Rohkeus maistaa itselle uutta ruokalajia voi muita ruokailijoita seuratessa kasvaa.

Sopikaa myös joulupöydän säännöt, sillä illallinen voi tuntua lapsista pitkältä. Tehdään vuoden ruokajuhlasta kaikille nautinnollinen!

Kirjoittaja on Marttaliitosta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut