Lukijalta: Kelpoisuus toisen asteen opintoihin rakennetaan peruskoulussa tehostamalla opetusta ja tukitoimia

Kosti Koivisto

Perusopetuksen tehtävä on tarjota oppilaille mahdollisuus laajan yleissivistyksen perustan luomiseen. Sen tavoitteena on antaa valmiudet ja kelpoisuudet toisen asteen opintoihin. Se ohjaa oppilaita löytämään omat vahvuutensa ja rakentamaan tulevaisuutta oppimisen keinoin.

Muun muassa näitä tavoitteita löytyy peruskoulun opetussuunnitelmista. Tavoitteet ovat hyviä, ja melkein kaikki oppilaat suoriutuvatkin urakastaan hyväksytysti. Nyt 2000-luvulla ovat hälytyskellot kuitenkin alkaneet kilkattaa kielteisen kehityksen merkiksi. Oppilaista 10–15 prosentilla perusvalmiudet ovat niin heikot, ettei heillä ole edellytyksiä lukioon tai toisen asteen opintoihin.

Mika Laitila kirjoitti aiheesta täyttä asiaa, ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Ongelmat on tiedostettu peruskouluissa, erilaisissa oppilaitoksissa ja työelämässä jo ajat sitten. Valtioneuvosto on nyt vihdoin ryhtynyt korjaamaan tilannetta opetusministerin johdolla. Parhaat asiantuntijat löytyvät kuitenkin ruohonjuuritasolta.

Tuleva opetusministeri Jussi Saramo Apu-lehdessä: "Haluan jatkaa linjaa, jossa ihmisiä ei lähdetä syrjäyttämään 1990-luvun tavoin"

Tavoitteena on siis oppivelvollisuuden nostaminen 18 ikävuoteen, ja että pääsääntöisesti kaikki suorittaisivat lukion tai toisen asteen tutkinnon. Samalla toisen asteen koulutus muuttuisi maksuttomaksi sen vuoden loppuun asti, jolloin nuori täyttää 20 vuotta. Myös vastuu paljon kustannuksia vaativasta oppimateriaalin hankkimisesta siirtyisi opiskelijoilta koulutuksen järjestäjille. Siis mikäli eduskunta hyväksyy lakiesityksen.

Hallituksen tavoite on oikea, mutta fokus on väärissä paikoissa. Pelkästään näillä uudistuksilla rahaa palaa ja oppimistakuu jää hämärän peittoon.

Olen sitä mieltä, että kaikki hallituksen suunnittelemat lisäresurssit tulisi kohdentaa varhaiskasvatukseen ja peruskoulun kokonaisvaltaiseen tehostamiseen. Toisin sanoen oppilaan kelpoisuus toisen asteen opintoihin rakennetaan peruskoulun aikana tehostamalla opetusta ja erilaisia tukitoimia.

Siis rahoitus pitää kohdentaa sinne, missä siitä on välitön hyöty. Kun näissä toimenpiteissä onnistutaan, kaikki nuoret ovat pääsääntöisesti valmiita toisen asteen opintoihin.

Onko oppivelvollisuuden laajentaminen paras ratkaisu? Rahat mieluummin perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen

Seuraavassa muutama esimerkki ruohonjuuritason ongelmista ja tukitoimista:

Oppilaiden vaikeuksiin ei puututa heti alkuun tai ei ollenkaan. He ovat jääneet koko peruskoulun ajan opetuksessa jälkeen tai ovat jääneet yksin mahdollisten ongelmiensa kanssa.

Esimerkiksi sujuvan lukemisen ja kirjoittamisen heikon tason ei pitäisi olla tätä päivää. Lukutaidon kehittämiseen on jo puututtu siten, että jo kolmasluokkalaisille annetaan kotitehtäväksi kokonaisten kirjojen lukemista. Uutena opetusmetodina on yleistymässä niin sanottu monilukutaito, jonka ideana on edistää oppimisen kokonaisuutta.

Mielenterveysongelmat ja rikollisuus ovat lisääntyneet nuorten keskuudessa. Jotain on pielessä yhteiskunnassamme, perheissä ja kouluissa. Ennalta ehkäisevään toimintaan tarvitaan nyt viisaita päätöksiä ja tekoja.

Jos oppilaalla havaitaan luki-häiriö, erityisopettaja osaa havaita sen ja antaa siihen tukea. Haasteellisia tapauksia ovat neurobiologiset häiriöt. Niissä tarvitaan psykologin apua.

Opintopsykologien tarve on lisääntynyt vuosi vuodelta. Tarve ei rajoitu ainoastaan peruskouluihin, vaan myös ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tarvitaan psykologeja. Eri alueille on määritelty oppilasmääriin suhteutetut psykologikiintiöt. Näitä suosituksia eivät vielä kaikki täysin noudata johtuen lähinnä kustannussyistä.

Oppivelvollisuuden laajentaminen eteni eduskuntaan – oppivelvollisuusikä 18 vuoteen ja toisen asteen tutkinto maksuttomaksi

Myös erilaiset opetusmetodit voivat aiheuttaa häiriötekijöitä. Tytöt sopeutuvat poikia sujuvammin teoreettispohjaisiin opetustapoihin. Pojat kaipaavat enempi toiminnallisia opetustapoja. Tämä osaltaan selittää, miksi tytöt tilastojen valossa pärjäävät opinnoissaan paremmin kuin pojat.

Luokkatilojen ja opetusryhmien koko on erittäin tärkeä tekijä. Pienissä ryhmissä jokainen tulee huomioiduksi. Tukiopetus on tärkeä täsmähoito, johon kannattaa panostaa.

Käsitteellä ”laiska” leimataan usein oppilaita, joiden kiinnostuksen kohteet ovat muualla kuin koulutyössä. Heidän kohdallaan paras lääke on motivointi ja edellä mainitut toiminnalliset opetusmetodit. Tämän ryhmän kohdalla opettajalta vaaditaan paljon. Mikäli toimissa onnistutaan, aika usein työelämän menestyjiä löytyy juuri tästä ryhmästä.

Luokalle jäämisen mahdollisuus on tehokas kannustin. Näin vastuuta siirretään myös oppilaan harteille. Vastuulla on myös kannustava aspekti.

Motivaatio, vastuuntunto ja erilaiset henkilökohtaiset tuet ovat hyviä eväitä nuoren ihmisen kulkiessa esikoulusta aikuisuuden kynnykselle.

Kirjoittaja on lahtelainen eläkkeellä oleva AMK:n lehtori.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.