Näppis: Mikä ihmeen pakkomielle virkamiehillä/valtuutetuilla on ohjata kaikki liikenne isojen päiväkotien ja koulujen vierestä?

Mikä ihmeen pakkomielle Lahden virkamiehillä/valtuutetuilla on ohjata kaikki Lahden liikenne isojen päiväkotien ja koulujen vierestä? Ensin kehätie aivan Launeen koulun ohi ja nyt Liisu Humpulan päiväkodin sekä Kannaksen, Tiirismaan ja Lotilan koulujen edestä.

Siksi ne jalankulkijat ja pyöräilijät tulevat eteen koska autoilijoilla on väistämisvelvollisuus ja tämä yhteiskunta lähtee siitä oletuksesta, että kansalaiset noudattavat lakeja!

Mitä enemmän autoilijoita ajetaan pois keskustasta, sen autiommaksi se käy. Koittakaapa keksiä miten huumeenkäyttäjät ja -myyjät saataisi siirrettyä kehätien ulkopuolelle.

Maat.tuet pienemmät kuin 25 v. sitten, palkat nousseet joka vuosi. Lahti ei elä pelkillä palkankorotuksilla. Viking Maltilta hieno teko.

Viking Maltille muutaman auton ajo päivässä ei häiritse Niemenkadun asukkaita. Kesäisin amerikanraudat ja moottoripyörät ajavat joka viikonloppu tuntikausia Moottoripyörämuseolle ja takaisin. Aiheuttavat valtavan melun ja saastetta. Ajo sinne muuta kautta tai korokkeita ja nopeusrajotuksia. Hoitakaa heti. Liisu seis.

Rollaattorien ja lastenvaunujen kanssa ei kukaan enää mene keskustan kivijalkakauppoihin eikä torille, jos Liisu toteutuu. Pyörillä ajavia on kahdeksan kuukautta vuodessa kourallinen. Liisu on järjetön.

Suomeen 14–17-vuotiaita poikia, lapsia muka. Ovat parin vuoden päästä kadulla ja ostoskeskuksissa ryhminä. Lahdessakin oli valtava määrä ryhmiä keskustassa viikko sitten.

Filippiiniläisistä hoitajista kielitaidottomina on vain harmia ja maksaa paljon. 2/3 lähtee takaisin kotimaahan. Kouluttakaa suomalaisia alalle, on halvempaa ja tulee toimimaan.

Keskussairaala säästi jo puolittamalla halvat ruokaliinat. Nyt korona-aikana potilaat joutuvat syömään leivät ym. paperitta paljain käsin tarjottimelta.

Eiköhän tuo S-kauppojen, ravintola- ja hotellitiedonkeruu ole todella mautonta ja yliholhoavaa. Antakaa ihmisten olla ilman kyttäämistä. Nyt menee jo yli ymmärryksen.

Joku ihmetteli Sirkku Hildenin pätevyyttä, niin kyllä se on niin, että Lahti on täynnä toinen toistaan pätevämpiä ja innokkaita demareita ja niitä riittää kyllä joka lähtöön!

Kiitos vierailija Oksaharju ja Etlari selkeästä ja järkevästä osinkoinfosta 20.11. lehdessä.

Rokotteiden turvallisuudesta ja jälkiseurauksista ei mitään takeita. Nyt tarvitaan tehokas lääke, joka parantaa.

Tässä tilanteessa luulisi koko kansan rukoilevan ylhäältä vitsauksen loppumista. Mutta ei, partiokin kääntää selkänsä.

Eivätkö liikennemerkit ja säännöt koske Stellan henkilöstöä, kun jatkuvasti ajelevat autollansa kävelyteitä pitkin Okeroisissa? Turvallista, kuten mainostatte?

Lahden taksikuskit huomio! Myös teidän on otettava maskit käyttöön! Asiakaspalvelun takia. Sairaita ja vanhuksia kyydissä.

Miksi on kirkkaansinisiä jouluvaloja pihoilla. Itse säikähdän todella paljon, kun kulkiessani lähestyn tällaisia valoja. Onko jokin onnettomuus, ambulanssi vai paloauto, kuinka on mahtanut käydä. Pelottavaa.

Miksi S-ryhmä kerää asiakkaitten ostostietoja? Pitääkö nykyään kaikkia toimia kytätä?

Kiitos hienosta artikkelista, joka koski Kari Korhosen mittavaa, ansiokasta ja pyyteetöntä uraa nyrkkeilyvalmentaja Lahden Kalevassa. Hyvää jatkoa Kari. T. Entinen naapuri 80-luvulta.

Nyt järki käteen! Ei keksitä taidemuseolle tekonimiä. Se on Malski, ehdottomasti!

Milloinkohan S-Hämeenmaa alkaa maksaa ylijäämäpalautukset asiakasomistajille, niin kuin esim. KSO on tehnyt vuosien ajan? Olisihan se mukavaa, että olisi samat edut kaikilla alueilla.

Nastolassa osa autoilijoista ei osaa sytyttää takavaloja pimeällä. Olenko syyllinen, jos ajan perään.

Kaupunginsairaala remontoitiin 50 miljoonalla. Sen piti palvella hyvin tulevaisuudessa. Phhyky sanoi keskittävänsä toiminnot kaupunginsairaalaan, kun Laune ja Ahtiala laitetaan kiinni. Miksi sitten laboratorio viedään muualle eikä ole sairaalalla? Mitä keskittämistä ja muka toimivat tilat, jos ei ole laboratoriota.

Kuka tolkun ihminen sanois Trumpille tuntemattoman Rokan sanoin: Kuulehan sie, Trumppi, myö hävitään nää vaalit!

Lad-museon nimeksi Mäski.

Tai sitten museon nimeksi "Vierre".

Koronaa ehkäistäisiin parhaiten, kun käsidesilutrauksen sijaan napattaisiin pilleri D-vitamiinia.

Pekka Mervola Keskisuomalainen. Mitä Kangaskorpi tekee EK:ssa?

Aasian sopiessa vapaakauppa-alueesta, EU yrittää jääräpäisesti rangaista Britanniaa brexitistä, jonka on itse aiheuttanut pandemian, mamu- ja ilmasto-ongelman tuoneella politiikallaan.

Jannika B olet superhyvä artisti.

Oksaharju jätti kertomatta, että rikkain 1% saa 8 % kaikista tuloista. On varaakin maksaa 12 % tuloveroista.

Tuntuu, että koronarajoituksia mätkitään enemmän mututuntumalla kuin tieteellisin perustein.

Polttimon tilalle hanhipelto, koirapuisto, iso hiekkapintainen parkkialue pysäköintimittareineen, hieno bussikatos, nakkikioski ja bajamaja ja joku patsas.

Cheerleaders, onko aivan pakko järjestää massiivinen tapahtuma 28.11.? Onnistuuko turvallisesti?

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.