Millamari Uotilan Esalainen: Barbie-perheellä kaikki hyvin – korona tuli riemastuttavalla tavalla lapsen leikkiin

Millamari Uotila

Millamari Uotila

Kun kauniiksi puetut Barbie-nuket, pöydät ja tuolit, pikkuruiset vihot sekä koululaukut on aseteltu huolellisesti olohuoneen matolle, käsky käy: ”nyt näillä olis etäkoulua”.

Minä, lapsen kummitäti, saan leikissä opettajan roolin. Lapsi haluaa tietenkin olla koululainen. Onhan hän ekaluokkalainen ja innokas näyttämään, mitä kaikkea hän on jo oppinut.

Niin leikki alkaa, ja opettaja koittaa keksiä erilaisia tehtäviä niin nopeasti kuin koululainen tahtoo. Lapsi raapustaa askartelemiinsa vihkoihin pluslaskuja ja kirjaimia. Välillä myös piirretään.

Kun kotiin lähdön aika koittaa ja loistoleikiksi osoittautunut etäkoulu päättyy, lapsella välähtää. "Voidaan jatkaa tätä toisella kertaa – tai etänä!”

Niinpä lapsi lähettää seuraavana aamuna uudella puhelimellaan ääniviestin: hänellä olisi nyt aikaa etäkoululle. Onneksi kummitäti on tavoistaan poiketen aikaisin hereillä, vaikka on sunnuntai, ja ajatuskin alkaa olla kahvin kirkastama. On siis mitä mainioin hetki etäleikkiä.

Nuoret hakeneet ennätyspaljon apua netistä korona-aikana, yhteydenotot aiempaa vakavampia

Lapsen touhuja seuratessa tulee joskus mietittyä, millaisia muistoja hänelle jää korona-ajasta. Onko epidemia horjuttanut lapsen maailmaa vai oliko koulun aloitus kuitenkin paljon suurempi mullistus. Jäikö kevään etäeskari mieleen poikkeusaikana? Vai tuleeko koronasta lopulta vain yksi vuosirengas muiden joukossa?

Ainakaan emme leikkineet koronatestausta tai tehohoitoa tai eristystä. Barbien etäkoulussa vallitsi hyvä tunnelma. Valonpilkahdus sekin.

Joskus aikuisten puhe solahtaa lasten suuhun sellaisenaan. Lapset puhuvat keskenään pandemiasta ja karanteenista kuin asiantuntijat konsanaan. Pienikin kansalainen aistii, että ollaan tärkeän asian äärellä.

Korona on julmin, kun se muuttuu näkymättömästä hiukkasesta täydeksi todeksi: perutuiksi lomareissuiksi, kutistuneiksi synttärijuhliksi tai mummon ja papan ikävöinniksi.

Ja voi sitä stressin määrää, kun ei oikein saa selvyyttä, milloin kaikki tämä on ohi. Monenko yön päästä?

Lahden pääkirjaston satutuokiot ovat tauolla – tilalle keksittiin kotiin lainattava versio

Koronavuosi jättää erilaisia jälkiä lapsiin ja perheisiin. Jos elämäntilanne oli vaikea jo valmiiksi, korona on saattanut kiristää sitä entisestään. Perheissä on paljon huolta toimeentulosta, terveydestä ja jaksamisesta, ja myös lasten parissa työtä tekeviltä tahoilta on kuulunut huolestuttavia uutisia pitkin vuotta. Pelkona on, että eriarvoisuus kasvaa selvästi ja pahoinvointi lisääntyy.

Aiemmin puhuttiin laman lapsista, perheistä, joita 1990-luvun talouskriisi koetteli. Ehkä tulevaisuudessa tutkijat selvittävät, kuinka kävi korona-ajan lapsille.

Eristyneisyys ja huoli läheisten terveydestä ovat totisesti pakottaneet etsimään iloa pienistä, hyvistä hetkistä. Ne ovat oljenkorsia, joista pidän tiukasti kiinni, kun toivottomuus kolkuttelee marraskuun mustuudessa. Keväällähän epidemian jyllätessä kiiteltiin, että onneksi ei sentään ole marraskuu. Nyt on.

Etäelämä etäpalavereineen, etäjuhlineen ja etäkonsertteineen alkaa uuvuttaa, mutta yksi etäily on tuonut lisää valoa: etäleikkiminen. Siitä tuli koronavuoden kirkastus ainakin tälle tädille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu