Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Päätös sähkötekniikan koulutusohjelman myöntämisestä Lahden seudulle tulee tehdä pian

Scanian ja muiden yritysten irtisanomisten johdosta tapahtuvaan äkilliseen rakennemuutokseen Lahden seudulla tulee vastata kiireesti koulutusinvestoinneilla. Muun muassa alueen teollisuusyritysten yhteinen tarve on saada seudulle sähkötekniikan osaamista, josta on nyt selkeä pula.

Päijät-Häme on uusien koulutuspaikkalisäysten jälkeenkin yksi Suomen matalimmin koulutetuista maakunnista. Meillä on keskitasoa vähemmän oppilaitospaikkoja, esimerkiksi korkeakoulupaikkoja kaikista maakunnista kolmanneksi vähiten. Uskomme, että avain maakuntamme nousuun on koulutustarjonnan lisääminen ja sitä kautta koulutustason nostaminen yritysten tarpeita kuunnellen.

Lahden LAB-ammattikorkeakouluun tarvitaan sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuu. Uudet panostukset alan koulutukseen ja tutkimukseen tukevat osaltaan uusiutuvan energian liikenteen kehittämiseksi hahmoteltua klusteria.

Sähkö- ja automatiikkatekniikan osaajat ovat muun muassa teollisen toiminnan modernisoinnin, liikenteen sähköistämisen sekä tulevaisuuden energiaratkaisujen ja digitalisoitumisen edellytys.

Kun yhdistämme uudet alan osaajat maakuntamme yrityksissä olevaan osaamiseen, mahdollistamme myös uusien työpaikkojen syntyminen. Uusia työpaikkoja tarvitaan, jotta Lahdesta valmistuvat koulutetut voisivat jäädä asumaan Päijät-Hämeeseen.

Yhdistämällä uudet alan osaajat maakunnan yrityksissä olevaan osaamiseen mahdollistamme myös uudet työpaikat.

Koulutustasolla on suora yhteys alueen kasvuun ja menestykseen. Työ ja koulutus ovat myös parhaita tapoja torjua eriarvoisuutta.

Päätös sähkötekniikan koulutusohjelman myöntämisestä Lahden seudulle tulee tehdä pian. Me vetoamme ministeriin, että työhön tartutaan nopeasti.

Kirjoittajista Kemppi on kansanedustaja (kesk.) ja Mölsä Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja.