Ilkka Kuosmasen Esalainen: Hirvikoira turvaa sinunkin matkasi syyspimeällä tiellä

Ilkka Kuosmanen

Ilkka Kuosmanen

Elli. Poju. Rita. Rosa. Enkeli. Jalo. Jymy. Elmo.

Edellä mainitut ovat päijäthämäläisiä hirvikoiria. Koska hyvältä hirvikoiralta saatetaan ampua syksyn jahtikauden aikana kymmeniä hirviä, yhdessä tämä porukka tekee tieliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ehkä enemmän kuin Ensio Itkonen koko uransa aikana.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että koirien ansiosta sinulla ja minulla on huomattavasti pienempi mahdollisuus törmätä syyspimeällä maantiellä monensadan kilon painoiseen ohjukseen, joka syöksyy auton tuulilasin läpi syliin.

Koska ainakin Etelä-Suomessa lähes kaikki hirvenmetsästys tapahtuu ajavan koiran avulla, voi liioittelematta sanoa, että hirviporukka on juuri niin hyvä tai huono kuin paras koiransa.

Hirvikoiran virka vertautuu kuitenkin hieman siihen, mitä esimerkiksi valaisijat, äänimiehet ja pukijat tekevät teatterissa. Niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin, kukaan ei välttämättä muista heidän olemassaoloaan. Jos asiat eivät suju, mitään muuta ei huomatakaan.

Itselläni ei ole hirvikoiraa, mutta passimiehenä olen seurannut hirvikoirien ja heidän ohjaajiensa työskentelyä lähes 30 vuoden ajan. Passissa seisovalle juuri mikään ei ole niin jännittävää kuin metsässä lähestyvä hirvihaukku. Eikä juuri mikään ole niin hienoa kuin onnistuneen jahdin jälkeen tyytyväisenä läähättävä hirvikoira.

Parhailla hirvikoirilla tuntuu olevan päässään tarkka käsitys siitä, mitkä passipaikat juuri sinä päivänä on miehitetty. Tämä pätee tosin usein myös hirviin, jotka tietävät kiertää passiketjun kaukaa.

Metsästyskoiran kouluttaminen ei käy aivan käden käänteessä. Vaaditaan satoja harjoitustunteja ja käveltyjä kilometrejä, melkoinen tukku rahaakin rokotuksiin, vakuutuksiin ja eläinlääkärilaskuihin. Ehkä osin tästä syystä omistajan ja koiran suhteessa onkin jotain tavattoman herkkää. Harva metsästäjä puhuu puolisostaan yhtä kauniisti kuin koirastaan.

Hirvikoirat ovat persoonallisuuksia aivan niin kuin ihmisetkin. On hyvinkin riistaverisiä ja niitä, joille makkaratulilla rupattelu on päivän kohokohta. Meillä kaikilla on myös hyviä ja huonoja päiviä. Joskus itseänikin houkuttelisi lähteä haukkumaan oravia, supikoiria tai tuhatpäistä hanhiparvea sen sijaan, että seison tuntitolkulla hiljaa metsässä odottamassa. Yleisesti ottaen metsästäjät kuitenkin väsyvät jahtiin koiria nopeammin.

Gps-paikantimet ovat muuttaneet koirahenkilöiden (nykyisin he ovat ilahduttavan usein myös naisia) toimenkuvaa melkoisesti. Ennen ei ollut lainkaan tavatonta, että koiramies etsi hyvän haukun saanutta koiraansa läpi seuraavan yön naapuripitäjistä. Koirilla oli kyllä radiolähettimiä jo 1990-luvun alussakin, mutta vaihtelevassa maastossa signaalin tarkkuuteen ei ollut luottamista. Koiratutkan pienestä piipityksestä yritettiin tulkita, oliko koira vielä tällä puolella lääninrajaa.

Hirvikoirat ansaitsisivat oman valtionpalkintonsa. Koska sellaista ei ole näköpiirissä, ehdotan, että ajattelet tänään ehjänä kotiin päästyäsi ihan pienen hetken reippaasti hymyilevää norjanharmaata, jämptiä tai karjalanmustaa, joka on aina valmis märkään metsään.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut