Lukijalta: Päättäjät, heruttakaa pennoset Sotilaslääketieteen museolle – vain rakennuksen ylläpitoon tarvittaisiin kaupungilta avustusta muutama hilu

Anneli Seppälä

Kävimme ryhmän kanssa hiljattain tutustumassa Hennalan Sotilaslääketieteen museoon. Useimmat olivat matkassa ensimmäistä kertaa. Museossa meitä opasti monipuolisesti ja asiantuntevasti museomestari Seppo Toivonen. Kierroksemme kesti kaksi tuntia, mutta silti aika tuntui loppuvan kesken.

Osanottajat olivat poikkeuksetta yllättyneitä museon monipuolisuudesta ja siitä, miten paljon sinne on koottu ja saatu lahjoituksina sotiamme käsittelevää aineistoa. Mielenkiintoista oli kuulla myös Toivosen kertomia tarinoita henkilöiden ja esineiden taustoista.

Monet yllätti tieto, että museo aiotaan sulkea lähitulevaisuudessa. Osa siellä olevista esineistä piilotetaan varastoon ja osa rahdataan Helsingin sotamuseoon.

Nyt herätys Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen, ja muut päättäjät! Tällaista yli sadan vuoden ajalta koostettua Sotilaslääketieteen museota ei saa missään nimessä siirtää minnekään.

Museota pyöritetään talkoovoimin, eli henkilökustannuksia ei ole. Vain rakennuksen ylläpitoon tarvittaisiin kaupungilta avustusta muutama hilu. Heruttakaa pennoset tulevan vuoden budjetista tässä yli sadan vuoden ikäisessä, joskin entisessä, varuskuntakaupungissa.

Kirjoittaja on Lahti-opas.

Yli sadan vuoden ajalta koostettua Sotilaslääketieteen museota ei saa missään nimessä siirtää minnekään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut