Lukijalta: Akuutti24 osoitti ala-arvoisen laatunsa – Samaan aikaan sairaalan muilla osastoilla saa jopa erinomaista hoitoa, miten tämä on mahdollista?

Heikki Patrikainen, Päivi Patrikainen

Akuutti 24 on ollut otsikoissa huonon tason vuoksi jo pitkään. Jokunen potilas on kiitellyt hoitoaan, mutta kokonaislaatu on edelleen ala-arvoista.

Viimeisin omakohtainen kokemuksemme on iltapäivältä 29.9. Ensimmäinen havainto on, että paikalle pitää tulla ambulanssikuljetuksella. Joten kuten kävelevä, kuitenkin välittömästi kiireistä hoitoa vaativa potilas joutuu jonottelemaan: ensin tuloaulassa jonotusnumerolla kaikkien pienistä vaivoista kärsivien joukossa, sitten istumaan salissa, jossa on runsaasti potilaita.

Minkäänlaista kiireellisyysarviointia ei tehdä. Jollei meistä toinen olisi ovea kolkutellen vaatinut potilaalle paareja, tämä olisi odottanut tuskaisena tilassa ties kuinka kauan.

Itse potilassali 2 on täysi ”helvetti”. Potilaat ovat ahtaissa, kevein verhoin rajatuissa lokeroissaan reunoilla. Keskellä huonetta on koroke, jossa kasapäin työntekijöitä (hoitajia?, siivoajia?, lääkäreitä?) tuijottelee tietokoneita. Välissä olevilla käytävillä työntekijät juttelevat kovaäänisesti, pääasiassa henkilökohtaisista asioistaan. Meteli on suunnaton.

Hyväkuuloinen erottaa niin hoitajan edellisillan ravintolakeikat, toisen muuttopuuhat ja niin edelleen. Potilaista puhutaan halveksivaan sävyyn, etenkin vanhuksista. Lisäksi kuuluvat vähintään kuuden lähimpänä olevan potilaan kaikki intiimeimmätkin asiat.

Meillä kahdella on lähes sadan vuoden kokemus erikoislääkäreinä ja johtajina terveydenhuollon eri sektoreilla. Olemme päivystäneet vuosikymmeniä. Mitään tällaista emme ole koskaan ennen kohdanneet. Väitämme lisäksi, että olemme omahoidoillamme säästäneet yhteiskunnan varoja merkittävästi.

Miten olisi käynyt asiaa tuntemattomalla potilaalle? Todennäköisesti hän olisi vähintään halvaantunut ymmärtämättä, että kyseessä oli hoitovirhe.

Kun nyt toinen meistä sairastui aamulla akuutisti hyvin monimutkaisen prosessin seurauksena, hoidimme tilannetta kotona varsin pitkälle menevää tietoa vaativin keinoin. Tila ei kuitenkaan parantunut ja oli jo hengenvaarallinen.

Kun sitten yritimme selittää asiaa hoitajille, joita kävi paikalla lyhyesti piipahtaen yhteensä viisi, saimme vain ylimielistä kohtelua. Heistä yksikään ei selvästi ymmärtänyt tilanteesta mitään, muttei myöskään suostunut pyytämään lääkäriä paikalle.

He käyttäytyivät ylimielisesti hokien, että potilaat hoidetaan tulojärjestyksessä, ei siis kiireellisyyden mukaan. Tuli jopa vaikutelma, että kiusallakaan ei haluttu kuulla asiantuntijan sanaa. Niinpä vielä tuolla salissa potilas joutui itse lääkitsemään omin avuin itseään.

Olimme ”huoneessa” kolme tuntia tapaamatta lääkäriä tai saamatta edes tietää, kuka hän olisi ollut. Ja niin, ilmeisesti oman hoitomme ansiosta, potilaan tila parani ratkaisevasti ja lähdimme pois.

Potilaiden ylimielisestä kohtelusta ja piittaamattomuudesta kuuluu jatkuvasti mitä karmaisevimpia esimerkkejä.

Miten olisi käynyt ei-ammattilaiselle, asiaa tuntemattomalla potilaalle? Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän olisi vähintään halvaantunut ymmärtämättä, että kyseessä oli hoitovirhe.

Potilaiden ylimielisestä kohtelusta ja piittaamattomuudesta Akuutti 24:ssä kuuluu jatkuvasti mitä karmaisevimpia esimerkkejä. Samaan aikaan sairaalan muilla osastoilla saa hyvää, jopa erinomaista hoitoa. Miten tämä on mahdollista?

Lukijalta Hyvinvointiyhtymä vastaa: Akuutti24 elää koronaepidemian poikkeusaikaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut