Pääkirjoitus: Mikään ei viittaa siihen, että Donald Trump saisi jatkokauden

Donald Trumpin jatkokausi Yhdysvaltojen presidenttinä on päivä päivältä epätodennäköisempi. Alex Edelman

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin jatkokausi näyttää päivä päivältä epätodennäköisemmältä, kun vaaleihin on aikaa enää reilut pari viikkoa.

Oikeastaan mikään seikka ei vaikuta viittaavan siihen, että neljä vuotta sitten ennakkospekulaatioista poiketen Hillary Clintonin päihittänyt Trump onnistuisi uusimaan paikkansa Valkoisessa talossa.

Vielä alkuvuonna tilanne oli toinen. Maan talous näytti ennen koronaviruspandemiaa Trumpin vaalimenestyksen kannalta erinomaisen hyvältä. Jatkokausi vaikutti tuolloin jopa todennäköiseltä. Koronapandemia ja Trumpin totaalinen epäonnistuminen sen hoidossa eivät kuitenkaan voi olla näkymättä vaalituloksessa.

Valtakunnallisten gallupien perusteella peli näyttäisi olevan selvä: vastaehdokkaan, demokraattien Joe Bidenin voitto olisi käytännössä varma. Valtakunnallisten mielipidetiedustelujen tuijottelu on kuitenkin vain viihdettä.

Paljon tärkeämpää on tarkastella vaalit perinteisesti ratkaisevien vaa'ankieliosavaltioiden tilannetta. Useimmissa niissäkin Biden näyttää jättävän istuvan republikaanipresidentin taakseen.

Merkittävistä vaa'ankielistä esimerkiksi Florida ja Pennsylvania olivat neljä vuotta sitten Trumpin voiton avaimia. Nyt nämä avaimet ovat tipahtamassa Bidenin syliin. Myös Pohjois-Carolina näyttää vaihtavan Trumpin ja republikaanit Bideniin ja demokraatteihin.

Tavallinen äänestäjä Yhdysvalloissa ei ole kiinnostunut transatlanttisista suhteista, vaan äänestää lompakollaan.

Viime vaaleissa Trump puristi voitot perinteisillä demokraattiseuduilla Wisconsinissa ja Michiganissa. Tempun uusiminen ei vaikuta onnistuvan.

Vaikka Trumpin holtiton koronapolitiikka, talouskaaos sekä flirttailu maailman diktaattoreiden ja maan sisäisten äärioikeistoliikkeiden kanssa näyttävät silottavan Bidenin tietä Valkoisen taloon, ei Trumpia voi lopullisesti tuomita häviämään. Mitään varmaa ei voi julistaa ennen vaali-iltaa, eikä välttämättä vielä silloinkaan.

Koronaviruspandemian arvellaan viivästyttävän lopullisen tuloksen selviämistä, etenkin jos kisa äityy tiukaksi.

Vaikka Euroopassa toivotaankin laajasti kilpakumppaniaan merkittävästi rakentavamman ja vakaamman Bidenin voittoa, ei mielipiteillämme ole mitään merkitystä. Tavallinen äänestäjä Yhdysvalloissa ei ole kiinnostunut transatlanttisista suhteista, vaan äänestää lompakollaan. Monella amerikkalaisella se on tällä hetkellä tyhjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu