Jukka Airon Esalainen: Demokratia tarvitsee vastakin omat ritarinsa, muuten meidät perii hukka nimeltään harvainvalta

Jukka Airo

Aina on yhtä juhlavaa aloittaa lainaamalla itseään viisaampaa. Ja kuka oli viisaampi kuin Sir Winston Churchill, harvinainen yhdistelmä valtiomiestä ja taitavaa sanankäyttäjää. Hänhän ehti pitkän elämänsä aikana voittaa niin toisen maailmansodan kuin Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Yksi Churchillin siteeratuimmista lausahduksista koskee valtiomuotoja ja kuului seuraavasti: ”Demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu.”

Churchill eli kuten opetti, sillä hän osoitti myös käytännössä valmiutensa puolustaa demokratiaa diktaattorien hirmuvallalta, vaikka sitten viimeiseen vapaaseen maanmieheensä.

Toisaalta Churchill koki nahoissaan myös demokratian varjopuolen. Hitlerin kukistaminen ei riittänyt näytöksi vaaleissa, kun kiittämättömät äänestäjät passittivat sotaa johtaneen pääministerinsä oppositioon murjottamaan ja nostivat valtaan työväenpuolueen Clement Attleen.

Edeltäjän suhtautumisesta seuraajaansa kertoo kaiken seuraava lausahdus kuultuna suoraan Sir Winstonin suusta: ”Pääministerin virka-asunnon eteen pysähtyi tyhjä taksi, josta astui ulos Clement Attlee.”

Se yksin oli ytimekkäässä paljonpuhuvuudessaan Nobelin arvoinen ilmaisu!

Oman kiteytyksensä demokratian olemuksesta on esittänyt tuoreissa muistelmissaan Syvään päähän (WSOY 2020) myös muuan Jari Lindström. Jotkut saattavat vielä muistaa hänet epäsuositun Sipilän hallituksen epäsuosittuna tuplaministerinä.

Lindström putosi huipulta suoraan kortistoon viime vaaleissa, koska hänen umpiperussuomalainen kannattajakuntansa ei sulattanut edustajansa loikkausta sinisten riveihin.

Osa äänestäjistä antoi Lindströmille jo paljon ennen vaaleja palautetta, joka ei kestä päivänvaloa demokraattisessa oikeusvaltiossa. Omaa osaansa Lindström ei liiemmin valita, mutta sitä enemmän hänellä riittää myötätuntoa yli puoluerajojen entisille kollegoilleen, jotka päivittäin joutuvat yhtä törkeän kohtelun kohteeksi.

Kukaan ei Lindströmin mukaan halua kusitolpaksi, mutta sellaiseksi moni poliitikko tänä päivänä itsensä kokee. Yksilöitä mallittavat viha- ja lokakampanjat saavat kovapintaisimmatkin epäilemään, onko yhteisten asioiden hoitamisessa mitään mieltä, jos pahimmillaan uhatuksi tulee oma ja läheistenkin henki sekä terveys.

Äänestäjien valtakirjalla työskentelevät poliitikot eivät voi olla arvostelun yläpuolella. Tämän Lindströmkin myöntää auliisti kuten myös sen, että sananvapaus on olennainen osa demokratiaa.

Vapauksiin liittyy kuitenkin aina myös vastuu, ja se tuppaa näiltä vainoajilta yleensä unohtumaan. Jos meno ei muutu, politiikka uhkaa jäädä yhä harvempien harrastukseksi. Tätä Lindströmkin pitää huolestuttavana demokratian kannalta, ”sillä vaikka se ei ole täydellinen järjestelmä, parempaakaan ei ole keksitty”.

Se oli Lindströmiltä, jos ei nyt aivan Nobel- niin vähintään Finlandia-luokan kiteytys toimien tarpeellisena muistutuksena siitä, että demokratia tarvitsee ritarinsa myös tulevaisuudessa. Ilman heitä meidät perii hukka nimeltään harvainvalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu