Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ja Mehiläinen kun laittavat hynttyitään yhteen (Lahden kaupunginhallituksen mielipiteestä huolimatta), ihan ensimmäisenä hallitusten jäsenten nimien tultua julki paistoi räikeästi, ettei yhtään naista ollut löydetty tähän kuuden hengen ryhmään.
Mikään lakihan ei tietysti yksityisen osakeyhtiön hallitusten sukupuolijakaumasta mitään määrää, mutta kyllä tänä tasa-arvotietoisena aikana olisi luullut edes yhden pätevän naisen löytyvän Harjun terveys oy:n hallitukseen. Ei sillä, etteivätkö nyt valitut henkilöt, miehet, olisi asiansa osaavia. Niin ainakin sopii toivoa, koska paljon heidän varaansa tässä maakunnassa nyt lasketaan, mutta kuitenkin.
Olisi erityisesti pitänyt kiinnittää huomiota sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Onko tasapuolisuutta tasa-arvon näkökulmasta ja tasa-arvolain hengessä pohdittu lainkaan tätä hallitusta kootessa?
Siinä rakennettiin taas uusi lasikatto joskus murrettavaksi.
Kirjoittaja on Lahden kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja Sos.dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.