Pääkirjoitus: Loikkaukset kertovat Lahden kokoomuksessa muhivasta tyytymättömyydestä nykyiseen menoon

Juha Viljamaa on viimeisin Lahden kokoomuksen vaikuttaja, joka loikkasi perussuomalaisten riveihin. Kai Sinervo

Kun kokoomus puoluekokouksessaan julisti voittavansa taas seuraavat kuntavaalit, puheenjohtaja Petteri Orpo paalutti erikseen tavoitteeksi ykkössijan myös kaikissa niissä kunnissa, joissa kuntavaalit ovat epävirallisesti myös pormestarivaalit.

Kokoomuksella on yhdistelmästä hyviä kokemuksia, sillä puolueen valtakunnallinen kärkipaikka viime kuntavaaleissa perustui pitkälti Helsingin nykyisen pormestarin Jan Vapaavuoren ruhtinaalliseen henkilökohtaiseen äänisaaliiseen.

Pormestarimalliin on ainakin vielä näillä näkymin siirtymässä kevään vaalien jälkeen myös Lahti. Täällä kokoomuksen tilanne näyttää kuitenkin niin pahalta, ettei pidä ihmetellä, jos siitä on Orpokin tiettävästi "äärimmäisen huolestunut".

Lahdessa jälleen loikkaus kokoomuksesta perussuomalaisiin – "Kauhuissani olen minäkin", sanoo kunnallisjärjestön kunniapuheenjohtaja

Kokoomuksella on mennyt Lahdessa jo pitkään kehnosti, sillä puolue ei ole saanut täältä eduskuntaan yhtään omaa edustajaa kaksissa viime vaaleissa. Tänä vuonna tilanne on kääntynyt kehnosta surkeaksi puolueen alettua vuotaa yhä vakavammin perussuomalaisten suuntaan.

Sukupolvenvaihdos tekee organisaatiolle usein vain hyvää.

Hiljattain kokoomuksesta loikkasi perussuomalaisiin kaksi puolueen listoilta valittua valtuutettua, Jorma Ratia ja Hannu Kaasinen. Kummankin tempaus saatettiin vielä selittää luottamustehtävien täyttämisestä syntyneillä erimielisyyksillä, jotka aina ovat olleet keskeinen vaikutin loikkauksissa.

Ne eivät kuitenkaan kelpaa syyksi tuoreimpaan takaiskuun, kun myös kokoomuksen pitkäaikainen taustavaikuttaja Juha Viljamaa löysi itsestään oman sisäisen perussuomalaisuutensa. Sekin kertoi paljon Lahden kokoomuksen sisällä muhivasta tyytymättömyydestä nykyiseen menoon puolueen valtuustoryhmässä ja kunnallisjärjestössä.

Kokoomus on iät ja ajat kisaillut tasaväkisesti SDP:n kanssa Lahden suurimman puolueen asemasta, joskus voittaen ja toisinaan taas häviten täpärällä erolla. Viimeksi tappiota tuli tavallista reilummin, ja nyt kokoomuksella on vähemmän valtuutettuja kuin yli puoleen vuosisataan. Tätä tahtia kutistuessaan kokoomuksen on turha haaveilla paluusta Lahden suurimmaksi puolueeksi kevään vaaleissa. Todennäköisemmin se joutuu tekemään kaikkensa pitääkseen perussuomalaiset takanaan.

Toki kokoomuksen kellokkaat luottavat siihen, että puolue menestyy vanhaan hyvään malliin uusien ehdokkaidensa siivittämänä. Heitä kerrotaan tulevan listoille reilu määrä. Sukupolvenvaihdos on siis edessä, mikä usein tekee organisaatiolle vain hyvää. Poliittiselle puolueelle olisi murrosvaiheessa silti eduksi, jos uuden sukupolven edustajat olisivat jo valmiiksi edes jossain määrin äänestäjille tuttuja. Lähikuukaudet näyttävät, miten hyvin Lahden kokoomus tässä onnistuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu