Milja Kungaksen Esalainen: Ylen Rauhantekijä sytytti palon pienessä idealistissa – tämä sarja kannattaa katsoa

Milja Kungas

Harvoin olen nykyään niin haltioissani televisio-ohjelmista kuin olen ollut tänä syksynä Ylen alkuperäissarjasta Rauhantekijä. Sarjassa on lähestytty sotaa ja konflikteja draaman tekemisessä aivan uudesta näkökulmasta, kun keskiössä on rauhanprosessi. Pääosassa Irina Björklund näyttelee rauhanneuvottelija Ann-Mari Sundellia, joka on työssään tinkimätön, kylmähermoinen, jollakin tavalla väärinymmärrettykin idealisti. Hän saa tehtäväkseen saada rauhan Turkin ja kurdien välille. Ei mikään helppo nakki.

En paljasta juonta sen enempää, jos et ole vielä sarjaa katsonut. Jos pidät draamasarjoja ajanhukkana, katso kuitenkin tämä. Itse en malttanut odottaa television julkaisutahtia, vaan katsoin kaikki 10 jaksoa Yle Areenasta yhden viikon kuluessa. Koin, että jälki oli laadukasta, taiten tehtyä, vaikuttavaa ja kiinnostavaa.

Rauhantekijä on fiktiota, mutta se on saanut vaikutteita todellisista tapahtumista ja henkilöistä. Myös sodat ja niihin liittyvät rauhanprosessit ovat tietysti olemassaolevia asioita. Sarja toimii erinomaisena keskustelunherättäjänä muun muassa siitä näkökulmasta, miten edelleen päätöksentekoa ohjaa taloudellisten etujen tavoittelu todellisen rauhan halun sijaan.

Mielenkiintoinen ristiriita syntyy myös katsojan päässä – kuka onkaan hyvä, kuka paha?

Sarjan käsikirjoittaja Eriikka Etholén-Paju ja tuottaja Johanna Enäsuo totesivat Ylen haastattelussa, että ”jos jossain maassa tehtäisiin tästä aiheesta draamasarja, sen maan olisi ehdottomasti oltava Suomi, koska suomalaiset ovat rauhantyössä tunnettuja ja kansainvälisesti arvostettuja”.

Suomi on ollut vuosien mittaan mukana monissa rauhanprosesseissa, Ulkoministeriön listauksen mukaan muun muassa Pohjois-Irlannissa, Länsi-Balkanilla, Acehissa, Afrikan sarvessa ja Etelä-Kaukasiassa.

Tällä vuosituhannella rauhanneuvottelut ovat henkilöityneet muun muassa Nobelin rauhanpalkinnonkin saaneeseen presidentti Martti Ahtisaareen, Elisabeth Rehniin ja Pekka Haavistoon.

Elisabeth Rehn toteaa teoksessa Rauhanvälitys – suomalaisia näkökulmia (Petter Nissinen ja Anita Doty, toim. 2014), että "yleinen käsitys rauhanvälityksestä on usein epärealistinen. Televisiospoteissa näkyvät suuret nimet ovat todellisuudessa vain pieni osa rauhanprosessien kokonaisuutta". Rehnin mukaan suomalaisten järjestöjen osaaminen on nimenomaan huomaamattomassa taustatyössä.

Petter Nissinen kirjoittaa Rauhanvälitys-kirjassa, että rauhanprosessien paikallisesta omistajuudesta on muodostunut yhä keskeisempi pilari kansainvälisessä rauhanvälitystyössä. Esimerkiksi Martti Ahtisaari on todennut, ettei välittäjiin pitäisi keskittyä liikaa, vaan "ainoat ihmiset, jotka pystyvät saamaan rauhan aikaan, ovat konfliktin osapuolet". Sekä Elisabeth Rehn että Pekka Haavisto ovat yhtä mieltä siitä, että ulkopuolisten asiantuntijoiden ei pidä ohjata neuvotteluita liikaa.

Kaikkine monimutkaisuuksineen rauhanvälitys on tavattoman tärkeää työtä, joka tulee nyt fiktion myötä lähemmäksi kotisohvia. Pieni idealisti alkaa heti miettiä, mitä minä voisin tehdä tämän asian eteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu