Näppis: Lahti voisi säästää olemalla ajamatta jok'ikistä pururataa laduiksi

Lahti voisi säästää olemalla ajamatta jok'ikistä pururataa laduiksi. Myllypohjassakin ainoa leikkipuistoon vievä hiekkatie aiotaan talvella tehdä laduksi. Hiihtäjiä on paljon vähemmän kuin meitä jalan ulkoilijoita. Metsäreittejä myös meille! Ja turvallisia pulkkamäkiä!

Tarkoittaako älypyörätie sitä, että kun ajaa sitä edestakaisin, niin äly lisääntyy ja pääsee Mensan testiin tuloksena hieno tulos? Kustannukset!

Lähikontaktia tekevät labrassa ja apteekeissa eivät käytä maskia? Eikö heissä muka voi olla / tartuttaa näin koronaa?

Uudenmaankatu on kohta valmis. Pitäisikö ruveta suunnittelemaan siihen kavennuksia / hidasteita. Taas saataisiin rahaa menemään muutama miljoona. Tai yksisuuntaiseksi?

EU:n uusi esitys on sanahelinää. Miksi meillä olisi velvollisuus ottaa maahan pyrkijöitä. He ovat siirtolaisia, jotka haluavat parempaa elämää. Pakolaiset jäisivät naapurimaihin. Ei minkään maan ole pakko ottaa ihmisiä, koska omilla kansalaisillakaan ei ole töitä. Aasiaan ja Afrikkaan viesti, että oleskelulupaa ei tule, on tehokkaampi.

Saksa aloitti jo 1960-luvulla muslimien tuonnin Eurooppaan ja nyt siellä on niitä liian paljon. Eurooppa on jo kolme kertaa ajanut muslimit pois, olisiko nyt neljännen vuoro.

Olisipa tekn. ltk yhtä huolissaan Saimaankadun asukkaiden ja siellä asioivien turvallisuudesta kuin Kariniemenkadulla liikkuvista? 1 500 autoa vähemmän ajaa nykyisin katua ja siitä huolimatta sinne riittää turhaan kavennukseen lahtelaisten veroeuroja.

Stala myyty Sloveniaan. Mitä vetoa kuinka monta kuukautta, kun koko yritys lopetetaan? Ostetaan sitten Made in Slovenija -altaita. Hehheh.

Kuinka te Skinnari & kumppanit kehtaatte mennä Scanialle kyseleen kuis nyt menee? Kysykää toisiltanne seuraavassa hallituksen kokoontumisessa, että onkohan nää meidän toimet menneet ihan putkeen.

LSL ei ole ostanut yhtään bussia. Se kilpailuttaa liikennöitsijät ja parhaan tarjouksen tehnyt voittaa. Scania ei ainakaan Lahdessa tee sähkö- ja biodieselbusseja, joita viime kilpailussa edellytettiin. Koiviston autolta voi asiaa tiedustella lisää.

Kyllä minäkin ehdottomasti kannatan Kariniemenkadun läpiajokieltoa, jos Kariniemenkadulla asuvat lupaavat, etteivät ajele muilla kaduilla.

Miksi ihmiset puhuessaan ovat aloittaneet jankkauksen? Toistetaan samaa sanaa ja sitten siihen väliin ää ää. Myös sanaa niin kuin käytetään täytesanana aivan turhaan ja väärin. Mihin on meidän kaunis kielemme häviämässä?

Haluaisitko ostaa seisaaltaan pissaavan naisen kuvan "taideteoksen" seinällesi ihailtavaksi?

Ehdotan, että koulukiusaaja/kiusaajat, on se sitten henkistä tai fyysistä väkivaltaa, erotetaan koulusta lopullisesti, lisäksi koulualueelle/koulun läheisyyteen lähestymiskielto. Me kaikki olemme nähneet, miten nykyinen pölyhuiskalinja toimii/tehoaa. Nykyisin kiusattu oppilas laitetaan vaihtamaan koulua? Niin, että on se ilmoja pidellyt!

Koulukiusaamisessa kovemmat rangaistukset eivät poista ongelmaa kokonaan, koska osaan kiusaajista se ei tehoa. Heidät pysäyttää jossain vaiheessa poliisi/vankila.

Ympäristöpääkaupungin hanhipellon voisi perustaa sinne kaupungintalon sisäpihalle.

Kariniemenkatu ei tarvitse lisää hidasteita. Taas törsätään turhaan! Pian nostetaan veroäyriä jatkuvan tuhlailun vuoksi. Ei vain näytä tulevan järkeä päätöksiin.

Kuka tässä höynäyttää? Sinulla "aito rakkaus" yksi kumppani ja niin minullakin. En minäkään pyöritä useampaa samanaikaisesti.

Irakin veljekset saivat koppikorvausta yli 400 t e , miten tämä voi olla mahdollista. Kyllä ylimääräistä rahaa tuntuu olevan. Irak pyysi niiden luovutusta takaisin kotimaahan, miksei lähetetty saman tien. Ei Suomella ole mitään velvoitetta hoitaa oikeudenkäyntiä rikoksesta, joka on tehty ulkomailla, tekijät olivat ulkomaalaisia.

Eikö työväenpuolueilla ole asiantuntijoita, että ei tarvisi edellisten hallitusten susia alkaa korjaamaan näissä työehtoasioissa. Asiat menee vielä huonompaan malliin.

"Britit hamstraavat nyt paniikissa vessapaperia." Pian taas mekin.

Ehdottomasti kannattaa kirjoittaa se omaelämäkerta. Siitä tulisi takuulla bestseller maailmanlaajuisesti, jota ihmiset jonottaisivat yötä päivää verissä päin tapellen, kuka onnistuisi sen ensimmäisenä hankkimaan.

Miksi vain maski-"suositus". Eihän suomalainen maskia käytä, jos vain suositellaan. Kaikki kaupat, tapahtumat, julkinen liikenne yms. 1 000 e sakko, jos ei käytä. Jo alkaa tapahtumaan. Tähän mennään kuitenkin kohta.

On aikoihin eletty. Seuraava laiva valmistetaan Kiinassa. Hävetkää ns. päättäjät.

Aika erikoista, että Keijukirppikselle toivotaan "äijiä"= "machomiehiä" myymään ja mitä vikaa on hameissa ja huulipunissa? Naisia aliarvostava mainos, ei hyvä!

Berliinissä testasivat kiinalaisia sähköbusseja, eivät olleet soveliaita tarkoitukseensa. Ja suomalaiset hölmönä niitä ostamaan, eikö ollut tietoa vai eikö uskottu viisaampia? Elinkaarikustannukset akunvaihtoineen tulevat varmasti kalliimmiksi kuin Scaniat.

Nyt on ehdotettu OAJ:n taholta, että kiusaajalta/ välivallantekijältä estettäisiin koulunkäynti kolmeksi päiväksi. Tämä, jos mikä on vääränlaista suvaitsevaisuutta ja vaarantaa muiden oppilaiden terveyden.

Älypyörätien rahoilla olisi korjattu laajalti Lahden jk ja pyörätieverkkoa. Kaupunki ei etukäteen tiennyt, että siltakin pitää rakentaa!? Tässä oiva esimerkki, miten löyhästi kaupunki rahaa käyttää ja EU jakaa.

Mitä on koulukiusaaminen – se on, että lapset kiusaavat toisiaan, harvemmin opettajat. Eduskunnan kyselytunnilla todettiin, että jo päiväkodin lapset kiusaavat toisiaan, esim kun joku lapsi päättää, että nyt ei leikitä ja puhuta tuon yhden kanssa, opettajat varmaan neuvovat, että "ei saa kiusata, pitää leikkiä kaikkien kanssa, pitää leikkiä nätisti" – mutta onko siitä apua?

Tule Paula takaisin, me kaipaamme sinua täällä senioritaloissa.

Koronatestin tulos viipyy liian kauan! Ti-aamupv ja tulos ei vielä to-iltana. Lähipiiri hyppii seinille kotona. Fimlabilla liian vähän väkeä ja koneet tilttaa. Tällä nopeudella ei päästä koskaan koronasta!

Saas nähä, kuinka kauan postia jaetaan kotitalouksille. Ennen postimiestä odotettiin ja tarjottiin kahvit ja rupateltiin kuulumiset. Nykypäivänä jaetaan mainoksia ja hätistellään kerrostalojen rappukäytävistä pois narkkarisenioreita.

Jazz-torin järjestäjältä vastuullisuutta kommenteissa/kutsuissa. Tässä tilanteessa ei tarvita yhtään lisää tartuttajia/tartuntoja Lahdessa. Uusimaa mietti rajoittamista max. 10 hengen ryhmiin. Ihmiset eivät osaa itse säilyttää etäisyyksiä?

Odotan perussuomalaisilta välikysymystä karkkipussin tekstin islamisaatiosta. Missä oikeus?

Hoitajilla on maskit, mutta miksei kotihoidon asiakkailla ole maskeja. Kuuluvat erityisryhmiin, omaisia käy kylässä ilman maskeja ja saattavat tartuttaa hoidettavan, joka voi tartuttaa hoitajan ja leviäminen jatkuu.

Sähköyhtiöiden korkeille siirtohinnoille ja suunnitelmille korottaa niitä pitää saada toppi. Se on kansalaisten silkkaa rahastusta. Vähempikin riittäisi. Miten yhtiöt tulivat ennen toimeen, kun ei ollut siirtohintoja? Silloinkin jaettiin osinkoja. Ahneutta kun maksajat ovat pakon edessä.

Ei ole mikään ihme, että nuorilla on mielentilaongelmia, kun jokainen Ylen aamu alkaa marisevalla äänellä lauletulla valituslaululla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu