Lukijalta: Kiinteistösäätiöstä ei ole lopullisesti päätetty

Eero Ravantti

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi 21.9. otsikolla Päijät-Hämeen Kiinteistöliitto säätiöittää miljoonapottinsa – sijoitustuottoa jaetaan sopiviin hankkeisiin toiminnanjohtaja Hanna Koskelan haastatteluun perustuvan jutun, jossa esitetyt kannanotot antavat aiheen seuraaviin tarkennuksiin ja lisäkommentteihin.

Jutussa todetaan, että yrityskaupan myötä Lahteen tuli ylimääräisenä osinkona miljoonapotti, joka nyt halutaan säätiöittää. Kuka haluaa ja kuka ei? Vaikka säätiön perustamisesta on tehty ehdollinen päätös kevään 2019 vuosikokouksessa, miljoonan euron siirrosta ei kokouskutsussa ole ollut esitystä eikä siitä ole tehty päätöstä.

Jutussa kerrotaan, että eräät yhdistyksen jäsenet ovat arvostelleet Päijät-Hämeen Kiinteistöliittoa huonosta tiedottamisesta ESS:n yleisönosastossa, ja harhaanjohtavasti väitetään, että puutteellisten tietojen vuoksi koko hanke olisi heidän mielestään keskeytettävä.

Toiminnanjohtaja näyttää unohtaneen, että jo heinäkuussa jäsentaloyhtiö oli toimittanut kirjallisen esityksen yhdistyksen hallitukselle koskien säätiövalmistelun keskeyttämistä ja perustellut sitä esimerkiksi seuraavasti: muita vaihtoehtoja ei ole selvitetty ja vertailtu keskenään, säätiön tarkoitus on epämääräinen ja tulkinnanvarainen, säätiön sääntöjä, hallitusta ynnä muita säätiölain edellyttämiä asioita ei ole esitetty. Eli kyse ei ole ollut vain puutteellisista tiedoista vaan puutteellisesta valmistelusta kokonaisuutena.

Yhdistyksen hallitus päätti myös salata esityksen säätiövalmistelun keskeyttämisestä yhdistyksen jäseniltä jättämällä sen pois kokouskutsusta ja kokousaineistosta. Yhdistysoikeuden arvostetut asiantuntijat Heikki Halila ja Lauri Tarasti kirjoittavat Yhdistysoikeus-kirjassaan: ”Jos aloite on asianmukaisesti tehty ja se kuuluu sisältönsä puolesta kyseisessä kokouksessa käsiteltäviin asioihin, se on otettava kokouksessa käsiteltäväksi."

Viime viikolla pidetyssä vuosikokouksessa toiminnanjohtaja piti säätiön tilanteesta lyhyen katsauksen, joka ei antanut vastauksia siihen, mitä hyötyjä säätiöittämisestä on tavallisille jäsentaloyhtiöille, eikä siihenkään, miksi digitalisaatiota, työpajoja ja muita kehitystoimia ei voi toteuttaa oman kiinteistöyhdistyksen sisällä monipuolistamalla ja vahvistamalla yhdistyksen omaa palvelutarjontaa jäsenilleen, kuten muualla Suomessa on tehty.

Vaikka muuta yritetään väittää, yhdistyksen kokouksella on aina oikeus muuttaa aikaisempia päätöksiä, erityisesti tilanteessa, jossa aikaisempi päätös on perustunut vääriin tai puutteellisiin tietoihin. Säätiöjuna ei ole vielä mennyt.

Kirjoittaja on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ekonomi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu