Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lukijalta | Miksi Suomeen ei synny lapsia?

Vanha sanonta kuuluu: "Lapsi tuo leivän tullessaan." Tämä taisi päteä silloin, kun Suomen pääelinkeino oli maatalous. Jokainen käsipari oli tarpeen, koska kaikilla työvaiheilla oli tarkasti rajattu hetkensä. Silloin kaikki täytyy tehdä nopeasti, tehokkaasti ja ajallaan.

Nykyään karjatilatkin ovat osakeyhtiöitä. Olen seurannut varsinkin Ylä-Savon tilannetta (äitini on siellä syntynyt). Koska kulut täytyy saada minimiin, pari kolme nuorta tilallista muodostavat yhteisyrityksen.

Suomessa teknologian kehitys on ollut huimaa. Ennen vanhaan valta oli niillä, joilla oli eniten hehtaareja. Tässä globaalissa maailmassa valta on heillä, joilla on eniten rahaa.

Palatakseni otsikon kinkkiseen kysymykseen, mielestäni Suomen politiikan päättäjät ovat erkaantuneet arkitodellisuudesta. Perhe nähdään vain yksikkönä, joka tuottaa työtätekevän käsiparin maahamme.

Väestötutkija Anna Rotkirch kiteyttää asian ytimen hyvin. Tässä lainaus hänen haastattelustaan ( Anna 33/20): "Kun ihminen pohtii lapsen tekoa, hän ei mieti bruttokansantuottoa ja huoltosuhdetta. Hän ajattelee elämänkaartaan. Lasten saannissa kyse on myös tunteista ja arvoista"

Kirjoittaja asuu Lahdessa.