Päivi Piiraisen Esalainen: Olisin jo melkein valmis ottamaan mikrosirun

Päivi Piirainen

Tuskailin uuden salasanan kanssa. Sen piti olla pitkä, sisältää isoja ja pieniä kirjaimia, muutamia numeroita ja erikoismerkkejä. Punnersin merkeistä jollakin lailla järkeenkäyvän yhdistelmän, kirjasin salasanan ylös, vahvistin sen ja sain virheilmoituksen. Ei toiminut. Tein saman uudelleen, mutta tulos oli jälleen sama enkä päässyt etenemään. Muutaman epäonnisen yrityksen jälkeen palvelu lukittui. Olin täysin varma, että olin toiminut oikein ja ilman näppäilyvirheitä.

Omistan parikymmentä erilaista muistettavaa tunnusta. Lompakosta silmään pistää heti kuusi erilaista läpyskää, jotka ovat salasanan tai tunnusluvun suojaamia. Hiljattain pankki kertoi verkkopankkimaksujen lisävahvistamisesta erillisellä puhelimeen saapuvalla koodilla.

Äkkiä ynnäiltynä uusi toimenpide vaatii sisäänkirjautumisen koneelle, sisäänkirjautumisen pankkiin, laskun vahvistaminen avainkoodilla sekä puhelimella tehtävän lisävahvistuksen. Lapsille viikkorahan maksamiseen vaaditaan neljä erilaista tunnusta, salasanaa tai koodia.

Osa salasanoistani on tallessa paperikalenterissa ja osa sijaitsee pilvipalvelussa. Liki kaikki tärkeimmät salasanat ovat vielä toistaiseksi tallessa aivojen säilömuistissa. Kauhukuvissani on se päivä, kun muisti pettää ja alan panikoida, etten saa edes puhelintani auki päästäkseni soittamaan apua. Olenhan tunnollisesti turvannut puhelimessanikin sijaitsevat tiedot asettamalla luuriin salasanan.

En tiedä, kuinka monet ihmiset salasanojensa kanssa kompuroivat. Pelkkä ajatuskin siitä, että vaihdan salasanoja, rekisteröidyn eri verkkopalveluihin, tunnistaudun vahvasti ja veivaan näiden Qpgg901LL%%313LOL:in kanssa saa minut kuormittumaan. Unohditko käyttäjätunnuksesi tai salasanasi? -kysymys saa ihokarvat nousemaan pystyyn ja painajaiset siirtymään valvetilaan.

Kesällä uutisoitiin, miten lomalla unohtuneista salasanoista tulee jättilasku työnantajalle (Yle 21.7.). Esimerkiksi Espoon kaupungille yhden – yhden – unohtuneen salasanan vaihtamisesta kertyy kuluja 18 euroa. Se on aika paljon. Tähän summaan ei ole laskettu menetettyä työaikaa, minkä koneiden lukkiutuminen käyttäjältään syö. Ei varsinaisesti ole kenenkään vika, että salasanoja unohtuu, mutta unohduksesta seuraava rasitus alkaa olla melkoinen .

Tästä kaikesta tunnusten, salasanojen ja koodien sekamelskasta suivaantuneena olisin jo melkein valmis ottamaan ihoni alle mikrosirun tunnistetietojani varten – onhan lemmikkieläimiäkin mikrosirutettu ilmeisen onnistuneesti. Toki myös ihmisiin on jo siruja upotettu. Kolme vuotta sitten Talouselämä kertoi, miten ruotsalainen yritys tarjosi työntekijöilleen peukalon juureen mikrosirua, joka korvaisi avaimet ja maksukortit. Ajatus siitä, että tekniikka korvaisi inhimillisiä rajoitteita, kuten vaikka unohtamista, on kuumottava.

Mitä mikrosirun taakse kätkisin, en tiedä. Ehkä vain kirjastokortin salasanan, puhelimen avauskoodin – joka nyt jo on periaatteessa toimii peukalonjäljelläni – sekä verkkolehtien käyttäjätunnukset ja salasanat. Asia jää pohdittavaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu