Tarja Koljosen Esalainen: Koronaratkaisussa tasapainottelua talouden ja terveyden välimaastossa

Tarja Koljonen

Hallituksen päätös lieventää matkustusrajoituksia oli viime hetken kädenojennus matkailualalle. Samalla kuitenkin lyötiin korville terveysviranomaisia, jotka olisivat vielä halunneet pitää kiinni tiukemmasta linjasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen purki heti perjantaina pettymystään. Hänen mukaansa ei ole mitään mahdollisuutta ennustaa, miten ratkaisu vaikuttaa uusien tartuntojen leviämiseen.

On tasapainoiltava talouden ja terveyden välimaastossa.

Tapahtumajärjestäjien, matkailualan ja oikeastaan meidän kaikkien yhteinen etu kuitenkin on, että viruksen kanssa opitaan elämään niin normaalia elämää kuin se vain on mahdollista.

Rauhallisen kesän jälkeen koronavirus pääsi yllättämään, ja tartuntaryppäitä purskahtelee nyt eri puolilla maata. Kun koulut ja harrastusryhmät alkoivat, nousi myös altistuneiden määrä nopeasti.

Yhdestä pienestä mikkeliläisestä jääkiekkojoukkueesta voi lähteä liikkeelle ketju, joka muutamassa päivässä altistaa satoja henkilöitä useista maakunnista. Yhtäkkiä vaakalaudalla on koko SM-liigan aloitus.

Kouvolassa jätevedestä löytyi virusta, vaikkei kaupungissa ollut siinä vaiheessa yhtään todettua tartuntaa useaan kuukauteen. Nyt tilanne on toinen, ja tuo mainittu jääkiekkoketju on tuonut kaupunkiin jo viisi tartuntaa.

Virusta on siis liikkeellä, vaikka me emme sitä näe, eikä se kaikkia sairastuta.

Koronaviruksen aiheuttama tauti piinaa nyt erityisesti nuoria. He kuitenkin sairastavat taudin usein lievänä tai jopa oireettomana.

Ennen kuin oireita tulee, on ennättänyt tavata useita ihmisiä eri tilanteissa: joukkoliikennevälineissä, kauppakeskuksissa, harrastuspiireissä, ihan missä vain normaalissa elämässä. Samalla altistuneiden määrä nousee herkästi satoihin.

Toisaalta testeihin pääsee yhä helpommin ja lieväoireisiakin testataan. Kenenkään ei kannata vältellä testausta jonojen pelossa, Etelä-Suomen Sanomien lukija vinkkasi. Ajan voi tilata helposti netissä, eikä drive in -testiin tarvinnut jonottaa lainkaan.

Matkustusrajoitusten höllääminen ja yhteiskunnan avaaminen tuo vastuuta kaikille. Mikäli kesän aikana turvavälit ja muut ohjeet pääsivät unohtumaan, niitä kannattaa taas palautella mieleen.

Virus leviää herkimmin sellaisissa suljetuissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä.

Mediaa on syytetty siitä, että se lietsoo koronapelkoa uutisoimalla uusista tapauksista ja kuolemista. Toisaalta osa lukijoista arvelee lehden pimittävän koronatietoa tahallaan.

Uskotko sinä, että 5g-verkko edesauttaa koronaviruksen leviämistä? Aika moni nimittäin uskoo, jopa Suomessa. Minä en, sillä jos syypää olisi 5g-verkko, virus olisi nitistetty jo aika päiviä sitten.

Tähän ja moneen muuhun lukijoiden lähettämään kysymykseen olen etsinyt vastauksia tällä viikolla Kysy koronasta -juttusarjaan.

Siitäkään ei voi ketään syyttää, jos pandemiaväsymys kuitenkin iskee ja tekisi mieli lopettaa ikuinen käsidesillä lotraaminen.

Välillä on hyvä höllätä ja katsoa koronauutisten sijasta vaikka kissavideoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu