Janne Niemisen Esalainen: Haikailen salaa aikaa ennen Spotifyta ja Netflixiä

Janne Nieminen

Motoriikka on vielä hieman hapuilevaa, mutta älypuhelimen tavoitettuaan pieni käsi tuntuu tietävän mitä tekee: kamerasovellus auki ja räps räps. Pari uutta yllätys-selfietä on taas salaa tallennettu äidin tai isän löydettäväksi.

Reilun vuoden ikäisen kummipojan touhuja seuratessa olen tullut miettineeksi, millaisia tietotekniikkavelhoja 2020-luvun taaperoista mahtaa aikanaan kuoriutua. Siinä missä me millenniaalit opettelimme internetin käyttöä rahisevien modeemien säestyksellä noin kymmenvuotiaina, uudelle sukupolvelle älylaitteiden alkeet valkenevat ennen kuin sanoja tulee suusta. Sitä paitsi nykyaikaan verrattuna 2000-luvun taitteen internet tarjosi suorastaan koomisen pienet mahdollisuudet yhtään mihinkään.

Oleellisin kysymys lieneekin, jaksavatko digiähkyssä kasvaneet lapset vartuttuaan enää innostua asioista, kun kaikki maailman informaatio on koko ajan saatavilla?

Teknologia on kehittynyt viime vuosikymmeninä sellaisin harppauksin, että näin kolmekymppisenäkin voi jo istahtaa keinutuoliin aloittamaan setämäisen tarinoinnin vanhoista ajoista. En kuulu siihen porukkaan, joka esimerkiksi haalii nostalgiapäissään hyllyt täyteen VHS- tai C-kasetteja. Silti olen joskus yllättänyt itseni haikailemasta aikaa, jolloin elokuvat ja musiikki eivät olleet suoratoistopalveluissa, vaan niihin käsiksi pääseminen vaati yleensä aikaa ja vaivaa.

Muistan alakoululaisena viettäneeni monia sateisia kesälomapäiviä radion ääressä päivystäen. Jos hittibiisin halusi saada talteen alusta asti, kasettinauhurin rec-näppäintä oli oltava valmiina painamaan viipyilemättä. Kun lempikappaleen sitten onnistui saamaan päiväkausien kyttäämisen jälkeen nauhalle, olo oli kuin kauan väsytetyn vonkaleen napanneella kalastajalla.

Kirjastojen suosituimpiin cd-levyihin oli viikkojen varausjono. Kun uutuusalbumin sai vihdoin kotiin, se tuli kuunneltua läpi perusteellisesti ja keskittyen. Nykyisin monet kiinnostavat uutuudet jäävät itseltäni tarkastamatta. Kun albumit voi kuunnella Spotifysta läpi milloin huvittaa, moni levy on jäänyt ainaisesti odottamaan parempaa ajankohtaa.

Runsaudenpulan ja palveluiden helppouden vuoksi samoin on käynyt monille elokuville ja tv-sarjoille. Leffaillasta ensimmäinen tunti meneekin helposti sopivan rainan valitsemiseen. Selatako ensin Netflixin, Viaplayn, HBO Nordicin, Elisa Viihteen vaiko kenties Yle Areenan valikoimia? Vaihtoehtojen määrä on väsyttävä, eikä kaikkeen kiinnostavaan sisältöön edes ehdi tarttua.

Dystooppisia puheita erilaisista teknologian turmiollisista vaikutuksista on toki esitetty suunnilleen siitä asti, kun ihmiskunta kehitti ensimmäisen radion. Todennäköisesti 2020-luvulla syntyneiden lasten elämä on iloineen ja suruineen kutakuinkin samanlaista kuin aiemmilla sukupolvilla.

Yksi johtopäätös on kuitenkin turvallista tehdä jo tässä vaiheessa. Totaalisen selkäsaunan välttämiseksi lienee parasta olla tulevina vuosikymmeninä haastamatta kummipoikaa kaksintaistoon minkäänlaisissa virtuaalisissa lajeissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu