Marjaana Laholan Esalainen: Vuorotteluvapaa on mainio työllistäjä, ja siitä luopuminen olisi kummallinen ratkaisu

Marjaana Lahola

Ihan aina ehdotetut ideat eivät osu nappiin.

Elokuussa valtiovarainministeriö (VVM) ehdotti muistiossaan vuorotteluvapaasta luopumista kokonaan. Kyseessä olisi "potentiaalinen työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistava toimi", ja osa työllisyyspakettia, jonka avulla voitaisiin arvion mukaan saada töihin jopa 60 000 ihmistä.

Työllisyyden kasvattaminen on tietysti arvokas tehtävä, mutta vuorotteluvapaan kohdalla VVM osui pahasti harhaan. Vuorotteluvapaan sijaisuus on nimittäin loistava työllistäjä.

Hieman myöhemmin Helsingin Sanomat nimittäin kirjoitti tuoreesta työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) selvityksestä, jossa tutkittiin työvoimapoliittisia palveluita ja niiden työllisyysvaikutuksia vuonna 2018. TEM:n analyysin mukaan puoli vuotta vuorotteluvapaan sijaisuuden jälkeen avoimille markkinoille oli työllistynyt 67 prosenttia sijaisista. Se oli korkein luku ministeriön tutkimissa työvoimapoliittisissa palveluissa, toisena starttirahat.

Vuorotteluvapaa oli asikkalalaiselle Hanna Rossille henkisesti rikasta aikaa ja mahdollisuus kokeilla uutta

VVM:n muistiossa vuorotteluvapaasta luopuminen mainitaan vain yhden lauseen verran ilman tarkempia perusteluita. Ilmi ei käy esimerkiksi se, millaisia menoja järjestelmästä valtiolle tulee. TEM:n selvityksen perusteella uskonkin, että vuorotteluvapaat ovat mahdollisia jatkossakin.

Ja hyvä niin. Kuten te-palvelut kirjoittaa verkkosivuillaan, vuorotteluvapaa edistää vapaalle jäävän työntekijän jaksamista, kerryttää työttömän työnhakijan työkokemusta ja tuo yritykseen uutta osaamista. Voittajia siis riittää.

Vuorotteluvapaan sijaiseksi ei lisäksi kelpaa kuka tahansa työtön. Yksi vaihtoehto on, että ikää on alle 25 tai yli 55 vuotta. Toinen vaihtoehto on, että on alle kolmekymppinen ja saanut tutkinnon alle vuosi sitten. Kolmas vaihtoehto on, että on ollut työttömänä tietyn ajan sijaisuutta edeltäneenä aikana.

Kaikki tämä helpottaa työhönpääsyä ja uran käynnistämistä, kun samasta paikasta kilpailee tavallista harvempi. Tavallisesta työpaikasta kun voi kilpailla jopa kolminumeroinen määrä hakijoita, joista valituksi tulee vain yksi.

Liisa Ruotsalainen sai vuorotteluvapaasta kunnon irtioton ja palasi puolen vuoden vapaalta töihin virkistyneenä - "Kokemusta ei voi rahalla mitata"

En toki ole asiassa objektiivinen katsoja, koska olen itsekin aikoinaan hyötynyt vuorotteluvapaan sijaisuudesta. Toki vuorotteluvapaan sijaisuus ei ole ainoa tapa päästä työnsyrjään kiinni, sillä tuttujeni joukossa pääsy töihin on auennut myös muiden sijaisuuksien ja määräaikaisten työpätkien muodossa.

Vuorotteluvapaassa on lisäksi yksi huomioitava asia: sen saa käyttää mihin haluaa. Sekin on arvokasta, sillä ihminen ei ole kone, joka jaksaa loputtomiin, ja elämässä on tunnetusti tarvetta muullekin sisällölle kuin työlle.

VVM:n muistiossa ehdotetaan, että työnantajien taloudellista vastuuta työkyvyttömyydestä kiristetään. Tarkoituksena on muistion mukaan "vahvistaa työnantajien kannustimia ehkäistä työkyvyttömyyttä". Vuorotteluvapaa ei ole sairausloma, mutta voin hyvin nähdä, miten se vahvistaa taas työssä jaksamista.

Vuorotteluvapaalle jäämisen ehtoja kiristettiin joitakin vuosia sitten. Annankin ehdotuksen: sen sijaan että vuorotteluvapaan sijaisuudesta luovuttaisiin, vuorotteluvapaalle jäämistä helpotettaisiin. Voittajia riittäisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu