Markus Pirttijoen Esalainen: Nyt tiedän, mitä panen maahan ensi keväänä

Markus Pirttijoki

Markus Pirttijoki

Tähän aikaan vuodesta ajatus luikertelee mieleen kuin alligaattori orlandolaiseen suolampeen: hitaasti, mutta määrätietoisesti. Ajatus on, että ensi vuosi saa olla välivuosi. Vuosi, jolloin maa saa levätä. Vuosi, jolloin ei hypistellä myyntipisteiden siemenperunalaatikoita. Vuosi, jolloin huhtikuisessa räntäsateessa ei lampsita pellolle ja tökitä harjateräksellä roudan syvyyttä.

Tähän aikaan vuodesta puolet siikleistä on syöty ja toinen puolikas kasvattaa kuorta tuuhenevan juolavehnäpeitteen kätköissä. Jauhoisten talviperunoiden sijaintia saa vain arvailla. Joku exceliä ammatikseen pyörittävä voisi äkkiä laskea, että tämän homman panos-tuotos-suhde ei ole kohdallaan. Henki lähtisi, jos elanto olisi näistä perunoista kiinni.

Perunassa on kuitenkin tällaiselle kotitarveviljelijälle kyse muusta kuin elinkeinosta tai ravinnosta. Se on vuodenkiertoon kuuluva perinne, johon edellä mainitut rituaalit kuuluvat. Se on runsaan puolen vuoden prosessi, joka noudattaa samaa kaavaa: innostuminen, toteutus, ensipuraisu ja kyllästyminen.

Vaikka tuntemuksissa on sävyeroja, yksikään niistä ei ole toista vahvempi. Kyllästyminen ei tarkoita sitä, etteikö seuraavana keväänä olisi jälleen uuden innostumisen aika. Kevätauringon säteet synnyttävät vuosi toisensa jälkeen primitiivisen reaktion: mökkipellolle on päästävä rinta röyheänä kuin riikinkukolla.

Sitä paitsi prosessin vaiheista ensipuraisu on erittäin palkitseva: itse kasvatettu luomusiikli on ihan järkyttävän hyvää!

Pari vuotta sitten osallistuin juttusarjaan, jossa piti suositella kesälukemiseksi kirjaa, joka kaikkien päättäjien pitäisi lukea. Suosittelin Anne Paalon kirjoittamaa Peruna-kirjaa. Perunaan kytkeytyy sekä ekologinen että aluepoliittinen näkökulma. Perunalla on moneen muuhun ruoan raaka-aineeseen verrattuna pieni vesi- ja hiilijalanjälki. Eli tervetuloa punavuorelaiset ilmastoaktiivit kitkemään ja multaamaan perunapeltoa, välineet löytyvät!

Aluepolitiikka liittyy siihen, että jotkut perunalajikkeet kasvavat vain tietyissä osin Suomea. Jos halutaan, että Lapin puikulaa saa kaupasta, Lapissa pitää olla edellytykset elää ja viljellä sitä.

Paneminen saattaa kuulostaa härskiltä termiltä, mutta mikään muu ei kuvaa asiaa yhtä hyvin. Perunat oikeasti pannaan maahan yksi kerrallaan. Ne asetetaan vakoon niin, että itu on ylöspäin. Jokainen peruna on mennyt maahan viljelijän käden kautta. Jokainen on saanut kourallisen lannoitetta ennen multaan peittämistä. Jokaista perunaa on ajateltu erikseen.

Vaikka prosessi ja tuntemukset ovat toistuneet jo 15 vuotta, ensi keväästä on tulossa poikkeuksellinen. Ohjelmassa on uuden lajikkeen kokeileminen. Suomessa kehitetty Frex on niittänyt maailmalla sellaista mainetta, että sitä on pakko päästä panemaan maahan. Iltalehti kirjoitti perjantaina, että Frex on pääosassa belgialaisen Michelin-ravintolan kalleinta annosta.

Ensi kevään ensipuraisuun on ladattu isot odotukset. Eikä haittaa, vaikka tulisi pettymys. Se kuuluu perunasanastoon aivan kuten seuraavan kevään innostuminenkin. Vuodesta toiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu