Lukijalta: Päijät-Hämeessä vanhuspalveluihin pääseminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi

Riitta Lalla

Etelä-Suomen Sanomien Mielipide-sivulla 20.8.2020 ” Hätähuuto veljen puolesta” oli koskettava avunpyyntö. Kotihoito käy kahdesti päivässä ja ruoka tuodaan kotiin.

Palveluasumiseen ei pääse, ennen kuin kotihoito käy neljästi, ja vielä pärjää yksin, tai odotellaan, että kaatuu niin pahasti, ettei enää liiku lainkaan. Paino sanalla yksin.

Palveluasumiseen pääsyä joutuu odottamaan ”välitilassa” kevyesti useamman kuukauden. Sairaalassa.

Hyvässä lykyssä asiakas on menehtynyt ennen palveluasumispaikan vapautumista. Toivottavasti tuo edellä mainittu hätähuuto kolahti ja osui näistä asioista päättävien silmiin.

Päijät-Hämeessä on tunnetusti maan tiukimmat kriteerit hoitoon pääsyssä, niin kotihoidossa kuin palveluasumisessa. Vanhuspalveluihin pääsy on tehty äärimmäisen vaikeaksi. Käytäntöön on muodostunut hoivakynnyksiä, joita ei vanhuspalvelulakia säädettäessä osattu ennakoida.

Tosiasia on, että lain edellyttämä yhdenvertaisuus ja palveluiden riittävyys eivät Päijät-Hämeessä toteudu, jolloin sosiaalipalveluiden ydin on hukassa. Tilannetta tulkitaan kustannukset eikä yksilön tarpeet edellä.

Tätä me päijäthämäläiset ikäihmiset emme missään tapauksessa voi hyväksyä. Meidän on noustava barrikadeille ilmastoaktivisti Greta Thunbergin tavoin, jotta saamme unohdetun äänemme kuuluviin.

Puhutaan hoivaköyhyydestä; apua saa vain perustoimintoihin kuten ruokailuun ja vessassa käyntiin.

Hyvä vanhuus sisältää muutakin kuin oman kodin. Koti kuitenkin ymmärretään liian kapeasti. Kodiksi tulkitaan helposti vain se paikka, jossa vanhus on asunut tullessaan sosiaalipalveluiden piiriin.

Oma koti ja jäljellä olevat voimavarat ja toimintakyky voivatkin, ristiriitaisesti, muodostua hoivan saamisen esteiksi. Turvattomasta kodista on päästävä pois erilaisiin tuettuihin asumismuotoihin, ja kynnystä niihin pääsyyn pitäisi huomattavasti madaltaa.

Tarjolla on nykyään joko kotihoitoa tai tehostettua palveluasumista, mutta ei enää niitä turvallisia vanhainkoteja. Kun vanhuksilta kysytään, haluavatko he asua kotona loppuun asti, luonnollisesti kaikki vastaavat kyllä. Kuitenkaan ei kysytä, haluavatko he asua yksin!

Puhutaan jo hoivaköyhyydestä; vanhukset saavat apua vain perustoimintoihin kuten ruokailuun ja vessassa käyntiin. Sosiaalinen tuki arkeen jää täysin huomiotta. Asiakaskriteereissäkin painotetaan lähinnä vanhuksen fyysistä kuntoa.

Laissa jätetään paljon tilaa vanhuksen itsemääräämisoikeudelle. Palvelujen tarjontaan on kehittynyt oletus, että kaikki vanhukset ovat aktiivisia kansalaisia ja osaavat päättää omasta elämästään.

On toki tärkeää, että ihmistä kuunnellaan, mutta lain tarkoitus on kääntynyt itseään vastaan; tutkimusten mukaan lähes kolmasosa kotona asuvista vanhuksista ei kykene osallistumaan omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon esimerkiksi etenevän muistisairauden takia.

Tästä hyvänä esimerkkinä ”Hätähuuto veljen puolesta”, jossa veli ei ole kyennyt päättämään omasta hoidostaan. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän antama kriteeristö on ohjannut päätöksentekoa hänen puolestaan. Yksinäisyys ja turvattomuus eivät edelleenkään sisälly kriteeristöön.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja (vihr.).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu