Juuso Koskisen Esalainen: Muovikiekkojen kolistelu houkutteli ihmiset rämpimään pöpelikköön

Juuso Koskinen

Syvä huokaus. Muutama hallittu ja tarkkaan mitoitettu askel. Harjaantunut käden heilautus, rivakka ranneliike ja loppuun vielä oikeaoppinen saatto.

Puiden takaa kuuluu kilahdus, kun värikäs kiekko napsahtaa metallisiin kettinkeihin. Pitkällä putilla birdie sisään: nyt saa tuulettaa mojovasti.

Koronan siivittämä luontoliikunnan suosion kasvu ja uusien liikuntamuotojen kartoittaminen oli omiaan nostamaan frisbeegolfin valtavirran tietoisuuteen Päijät-Hämeessä.

Lahden Frisbee Clubin hallituksen puheenjohtaja Tommi Vanhalan mukaan kävijämäärät Lahden ympäristön radoilla ovat lähes kolminkertaistuneet.

Clubin jäsenmäärän pysyminen suhteellisen tasaisena antaa indikaattoria siitä, että ratojen käyttömäärien kasvu selittyy pääasiassa monilla uusilla harrastelijaheittäjillä, ei niinkään pro-pelaajilla.

Lajin suosion kasvuun on oleellisesti vaikuttanut sen helppous, sillä mitään erityisvarusteita harrastamiseen ei vaadita. Alkuun pääsee melkolailla hakemalla muutaman muovinpalasen läheisestä marketista.

Oma innostukseni puhkesi muutama vuosi takaperin, kun alkukesän olkapääleikkaus laittoi kaiken muun vähänkään urheilua muistuttavan tauolle koko kesäksi.

Käsi kantositeessä heitetty kesä opetti aika tavalla väärän heittotekniikan, josta eroon pääseminen on ottanut oman aikansa. Oikeaoppisemmasta kiekon riuhtomisesta huolimatta pelaamiseni muistuttaa edelleen enemmänkin metsurin hommia kuin frisbeegolfia, mutta ainakin heittäminen on hauskaa.

Kiekkoja voikin lähteä lätkimään melkolailla millaisella seurueella tahansa. Lähialueen radoilla on näkynyt tänä kesänä paljon lapsiperheitä, nuorisoseurueita, työporukoita ja eläkeläispariskuntia.

Huippuheittäjä ja heikompi heittäjä voivat pelata samassa porukassa sulassa sovussa, koska kilpailu tapahtuu lähinnä itseä vastaan.

Varsinkin ensimmäisillä heittokierroksilla heittäjän taitojen harjaantuminen on suorastaan käsin kosketeltavaa. Toistojen ja oman kiekon käyttäytymisen oivaltamisen myötä heittoihin tulee nopeasti lisää pituutta ja tarkkuutta. Silloin myös kierroksen tulos lähtee tippumaan ropisten alaspäin.

Toimiva kuntosali voi olla myös ulkona: "Ennen oli ennakkoluuloja"

Frisbeegolf muistuttaa säännöiltään tavallista golfia, mutta on kaiken kaikkiaan paljon aloittelijaystävällisempää ja edullisempaa.

Suosion kasvun huutoon on vastattu myös ympäri Päijät-Hämettä, sillä frisbeegolfkenttien rakentamiseen ja kunnostamiseen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota ja resursseja.

Uusia kiekkoja oli jossain kohtaa kesää jopa vaikea saada käsiinsä. Suosituimpien kiekkokauppiaiden laarit ammottivat tyhjillään, kun kiekot hupenivat innokkaiden heittäjien bägeihin.

Frisbeegolfin matala kynnys mahdollistaa liikkumaan lähtemisen juuri kun itseä huvittaa tai on aikaa. Lähes kaikki kentät ovat maksuttomia ja toimivat ilman ajanvarausjärjestelmiä.

Äkkiseltään ei tule mieleen toista lajia, jota voi harrastaa yhdessä 7-vuotiaan pikkusiskon ja 81-vuotiaan isoisän kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu