Pääkirjoitus: Työllisyyskeinoja löytyy, jos on tahtoa ja uskallusta

Kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtama valtiovarainministeriö tietää, miten saataisiin 60 000 työllistä lisää. Roni Rekomaa / Lehtikuva

Uusien työllisyystoimien on ennakoitu nousevan hallituksen budjettiriihen yhdeksi kiistanaiheista, eikä perusteitta, sillä hallituspuolueista on kesän mittaan esitetty aiheesta ristiriitaisia näkemyksiä.

Tosin kinaa ei periaatteessa luulisi syntyvän, jos hallitus tyytyisi riihessään vain lukemaan omaa ohjelmaansa. Siinä hallitus asetti tavoitteekseen tehdä päätöksiä, jotka vahvistavat työllisyyttä 60 000 työntekijällä.

Viime kevääseen saakka hallituksessa vallitsi yhteisymmärrys siitä, että puolet näistä päätöksistä tehtäisiin tämän syksyn budjettiriihessä. Enempään vitkutteluun ei nähty olevan varaa, sillä hallitus oli heti ensitöikseen lyönyt lukkoon miljardikaupalla uusia pysyviä menoja, jotka on määrä rahoittaa nimenomaan työllisyyttä vahvistamalla.

Koronakriisi kirjoitutti hallitusohjelman uusiksi, mutta hallitus ei silti luopunut työllisyystavoitteestaan. Päin vastoin, sitä on määrä riihessä jopa korottaa, jotta talous toipuisi kriisistä nopeammin. Keskustan ja muiden hallituspuolueiden välillä on kuitenkin ollut kiistaa siitä, missä tahdissa uusista työllisyystoimista tulisi päättää. Keskusta on pitänyt kiinni alkuperäisestä aikataulusta, mutta muut ovat demareiden johdolla halunneet venyttää sitä syksyn riihestä jopa kuluvan vuoden loppuun asti.

Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"

Varovaisempaa etenemistahtia on perusteltu tarpeella olla raskauttamatta koronakriisin työttömäksi suistaneita ihmisiä päätöksillä, joilla puututtaisiin heidän etuuksiinsa. Näkemys on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että työllisyysasteeseen on mahdotonta saada tuntuvaa lisäystä säilyttämällä nykyiset etuusjärjestelmät täysin ennallaan.

Tämä näkemys paistaa myös ehdotuksesta, jonka valtiovarainministeriö julkisti perjantaina riihtä silmälläpitäen. Ministeriö arvioi, että Suomeen saataisiin 60 000 työllistä lisää muun muassa tukkimalla varhaiset poistumistiet työelämästä sekä rukkaamalla tuntuvasti ansiosidonnaista ja työttömien opintoetuuksia. Kovasti tehostamisen varaa ministeriö näkee myös työllisyyspalveluissa, jotka toistaiseksi ovat nauttineet hallituksessa suurinta suosiota poliittisesti helpoimpina työllisyystoimina.

Tavoite ei täyty vain poimimalla rusinat pullasta.

Hallituksen tavoite on niin kova, että se ei täyty vain poimimalla rusinat pullasta. Jotta työllisyys saadaan nostetuksi tasolle, joka turvaa hyvinvointimme nyt ja tulevaisuudessa, hallituksen on kyettävä kääntämään ennakkoluulottomasti kaikki kivet ja kannot. Nekin, joiden alta nousee meteli. Tähän tuore ehdotus antaa hyvän pohjan osoittaessaan, että 60 000 uutta työllistä voidaan saavuttaa, kun toimeen tartutaan ripeästi.

Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu