Anne Honkasen Esalainen: Ennen kuin nostaa jalustalle, on hyvä muistaa, että idolitkin ovat vain epätäydellisiä ihmisiä

Anne Honkanen

Onko teille käynyt niin, että olette aiemmin suorastaan inhonneet jotain artistia tai yhtyettä, mutta myöhemmin havainneet rakastavanne heidän musiikkiaan?

Minulle on.

Mitä välissä on mahtanut tapahtua? Onko artisti tai yhtye muuttunut paremmaksi vai onko kuulija kehittynyt?

Muistan ajan, jolloin nuorena ja hiukan varttuneempanakin aikuisena ihmettelin David Bowien suosiota.

En pitänyt hänen äänestään enkä ymmärtänyt, miksi hänen laulujaan kutsuttiin klassikoiksi.

Edes hänen kameleonttimainen muuntautumiskykynsä ja tyylikkääksi kehuttu ulkoasunsa eivät herättäneet arvostusta.

Ystäväni intoili, kuinka yksi hänen hienoimpia keikkakokemuksiaan oli David Bowien konsertti. Minä nyökyttelin säälien.

Nyt olisin iloinen, jos olisin voinut olla tuolla samalla keikalla. En valitettavasti koskaan ehtinyt nähdä David Bowien esiintyvän livenä. Se olisi varmasti ollut hieno kokemus.

Mistä mahtaa olla kyse? Muuttuiko Bowie paremmaksi ajan myötä vai kehityinkö minä?

Sosiologit ovat tutkineet kulttuurista makua ja havainneet, että siihen vaikuttaa moni asia, kuten yhteiskuntaluokka, kokemukset, tieto ja koulutus, ja että ajan myötä maku muuttuu. Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä.

Kaikki edellä lueteltu on varmasti vaikuttanut siihen, että olen alkanut pitää David Bowien musiikista. Hänen äänensä on mielestäni persoonallinen ja hänen laulunsa ovat pääosin upeita.

Tärkeintä kuitenkin on, että monet hänen tulkintansa koskettavat.

Voisiko kännyköillä kuvata vähemmän konserteissa?

Ei David Bowiekaan ilmeisesti ollut täydellinen. Jo ennen hänen kuolemaansa nousi esille järkyttäviä väitteitä seksuaalisesta kanssakäymisestä alaikäisten kanssa. Valitettavasti artisti ei enää tuossa vaiheessa ottanut kantaa väitteisiin, joten emme ole kuulleet, miten hän olisi vastannut syytöksiin.

Popmusiikkiin liittyvässä groupie- eli bändäri-kulttuurissa on ollut tuomittavia, rikoksen tunnusmerkitkin täyttäviä piirteitä, jotka on jostain syystä usein ohitettu. Näitä asioita on kuitenkin syytä pohtia jatkossa, erityisesti silloin, kun kirjoitamme yksisilmäisesti ylistäviä juttuja popkulttuurin ikoneista – jotka ovat esimerkiksi menneet naimisiin teinityttöjen kanssa tai joiden tiedetään käyttäneen hyväkseen alaikäisiä ihailijoitaan – ja jätämme tietoisesti käsittelemättä asioita, jotka voivat olla jopa rikollisia.

On tärkeää, että vaikeistakin asioista puhutaan, eikä yritetä luoda kuvaa vain täydellisestä nerosta.

On hyvä havaita, että monet neron asemaan nostetut idolitkin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät joskus tuomittaviakin virheitä elämässään.

Onko artisti puhuttelevampi, jos hän on epätäydellinen? Ihmiset ovat epätäydellisiä.

Tutkija Catherine Strong kysyi The Conversation -julkaisun artikkelissaan kuvista, joita artistien kuoleman jälkeen luodaan: "Jääkö meille superihmisiä, jotka opastavat ja inspiroivat meitä vai virheellisiä, kompleksisia ihmisiä, jotka puhuvat meille siitä, mitä on olla ihminen?"

Hyvä kysymys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  2. Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  3. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  4. Kuntouttavan työtoiminnan tarve on Päijät-Hämeessä edelleen moninkertainen asiakaspaikkoihin verrattuna – jonotusajat jopa kuukausia
  5. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  6. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  7. Yön uutiskooste: Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  8. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  9. FC Lahti sai kunnolla maalihanat auki Ilvestä vastaan, Assehnoun kuritti vastustajaa kahdella maalilla – "Yleensä kova työ palkitaan"
  10. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen
  11. Hanna Myyrän Esalainen: Lemmikin mukana kulkee monta ilonaihetta
  12. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Uutissuomalaisen kyselyssä: Aluekehitysrahoja jaettava nykyistä tasaisemmin koko Suomeen
  13. Bottaksen juhlat jäivät Britannian gp:ssä juhlimatta – "Hyvin turhauttavaa"
  14. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  15. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.